9 oivallusta opinnäytetyöstä

Oivalla olennainen ja onnistut: 9 oivallusta opinnäytetyöstä!

I Aiheen valinta

Aiheen ajankohtaisuus, uniikki näkökulma ja rajattavuus lisättynä omalla (orastavalla tai palavalla) innostuksella – nämä ovat kaiken perusta. Prof. Juha T. Hakala, joka ohjasi vuosikausia työkseen opinnäytetöitä, määrittelee koko prosessin tärkeimmäksi vaiheeksi juuri työn aiheen valinnan (ks. Uusi graduopas). Aihetta valitessa ja rajatessa kannattaa pohtia, kenelle ja mitä hyötyä opinnäytetyöstä on.

II Päätä aloittaa ja aseta tavoite

Työn tavoite, tarkoitus ja etenemisaikataulu on hyvä sopia yhdessä ohjaajan kanssa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa samoin kuin hahmotella alustava sisällysluettelon runko. Myös vähintään itsensä kanssa kannattaa asettaa jonkinlainen arvosanatavoite. Ja sitten kirjoittamaan – kritiikittä, mieluummin määrää kuin laatua (tässä vaiheessa). Pidä kirjoitusprosessi koko ajan jollakin tapaa käynnissä, sillä kesken jääneeseen on vaikeampi palata. Lisäksi kirjoitustyyli saattaa muuttua, jos työ keskeytyy pitkäksi aikaa. Vrt. esim. seminaarityö, jota tekee useampi eri henkilö: ulkopuolinen lukija huomaa helposti, missä kohtaa kirjoittaja vaihtuu, koska rakenne ja kirjoitustyyli ”katkeaa”.

III Koulutusohjelmakohtaiset ohjeet ja vaatimukset

Selvitä nämä aivan prosessin alussa. Jokaisella oppilaitoksella on omat päätason vaatimukset opinnäytetyölle. Lisäksi omalla koulutusohjelmallasi/tiedekunnalla/laitoksella on tietty sapluuna, mitä tulee käyttää  mm. työn kirjallisessa raportoinnissa (esim. viittaustekniikka, kirjasinlaji, kansilehti, sisällysluettelo jne.). Prof. Juha T. Hakalaa (Uusi graduopas) lainatakseni: ”Huoliteltu kieli ja raportin muotoseikat voivat pelastaa uppoavankin laivan”.

IV Lähteet

Merkitse lähteet aina täydellisinä, kun teet muistiinpanoja satunnaiselle suttupaperille tai kirjoitat suoria lainauksia odottamaan myöhempää muokkausta. Jälkikäteen niiden jäljittäminen on todella työlästä ja jopa lähes mahdotonta. Tähän kannattaa todellakin panostaa – trust me! Vinkki: Jos jonain päivänä tuntuu työläältä muokata suoria lainauksia omin sanoin ilmaistuiksi, merkitse lainaukset esim. kursiivilla, eri värillä tai kommentilla marginaaliin, jotta voit palata muokkaamaan niitä myöhemmin.

V Kirjoittamisen tekniikka

Paljon, kritiikittä, jatkuvana prosessina. Pyri olemaan tuottelias, sillä suurin osa opinnäytetyön kirjoittamisesta on ”massan lisäämistä”. Karsiminen, tiivistäminen ja hienosäätö kuuluvat vasta viimeistelyvaiheeseen, jolloin voi myös käyttää apukäsia esim. oikolukuun. Tärkeintä on saada työn asiasisältö paperille – viilaus kannattaa jättää aivan prosessin loppuun.

VI Johdonmukaisuus

Pitäydy tehdyissä valinnoissa (esim. viittaustekniikka, kielen tyyli, otsikointi, lähdeluettelon muotoseikat, johdantokappaleen käyttö jne.). Vaikka opinnäytettä työstetään kuukausia ja työ saattaa keskeytyäkin joksikin aikaa, on tärkeää säilyttää johdonmukaisuus läpi koko työn, ettei lukijalle tule ”palapelimäistä” oloa työtä lukiessa.

VII Tallennus ja versiointi

Tallenna työ eri versioina ja jokainen työskentelyversio aina myös verkkoon (omaan sähköpostiin, pilveen tmv.). Aina. Vinkki: Hyvä käytäntö on tallettaa versio lisäämällä version nimeen työskentelypäivämäärän. Näin on helppo palata viimeisimpään versioon (ja aiempiin versioihin), vaikka työskentelyssä olisikin pidempi tauko.

VIII Hyödynnä saatavilla olevaa apua

Opinnäytteen tarkoitus ei ole olla mestarillisuuden osoitus vaan osoitus omaksutusta tiedosta omalla tieteen/oppialalla sekä kyvystä tutkia/kehittää alaan liittyvää ajankohtaista aihetta ja raportoida työn tulokset tietyn tavan mukaisesti. Muodosta siis ympärillesi ”opinnäytetiimi”, jonka apu täydentää omaa osaamistasi (esim. kirjaston henkilökunta tiedonhaussa, tuttavaopiskelija tilastollisten menetelmien käytössä, Vinkei rakenteen ja sisällön kommentoinnissa jne.). Näin toimitaan työelämässäkin. Opinnäytetyön ei tarvitse olla yksinpurjehdus!

IX Kyllin hyvä

Lopeta viilaus ajoissa. Viimeistely on työlas vaihe, mutta kun se ei enää tuota lisäarvoa asetettuihin tavoitteisiin nähden (panos vs. tuotos), tee päätös lopettaa. ”Täydellinen on hyvän pahin vihollinen.”

P.S. Lisää valaisevia vinkkejä ja niiden kautta oivalluksia saat takuuvarmasti ottamalla yhteyttä!