Gradu valmiiksi nopeasti – ”just do it”

Opinnäytetyölle (pro gradu, diplomityö, AMK:n opinnäytetyö) on asetettu tietyt oppimistavoitteet ja opintopistevaatimukset ja sitä kautta työn edellyttämä ohjeellinen työmäärä. Käytännössä opinnäytetyöprosessi on kuitenkin yksilöllinen – ”one size does not fit all”. Ainakin nämä seikat määrittelevät sitä, kuinka kauan opinnäytetyön valmistuminen vie:

  • oma arvosanatavoite
  • toimeksiantajan tavoite (kenelle työn teet)
  • valitut menetelmät
  • ohjausresurssit
  • oma kokonaiselämäntilanne.

Joskus opinnäytetyöprosessi kaipaa pikakelausta eteenpäin: olet ehkä aloittamassa työssä, joka edellyttää valmista tutkintoa, tai opinto-oikeutesi on päättymässä. Silloin kannattaa keskittyä oleelliseen: ”katse kiekkoon”! Karsi opinnäytetyösi ja itsesi ympäriltä kaikki turha höttö ja ryhdy toimeen:

  1. Madalla omaa rimaasi ja määrittele uudelleen oma tavoitteesi opinnäytetyön suhteen: ”Haluan vain valmistua”. Arvosanalla harvoin on merkitystä tulevaisuutesi valintojen suhteen ellet ole pyrkimässä jatko-opiskelijaksi.
  2. Listaa kaikki opinnäytetyöhösi oleellisesti liittyvät tahot ja sovi uudesta lähestymistavasta heidän kanssaan: ”Let’s just do this!” Kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan vain opinnäyte sinun kyvystäsi soveltaa vuosien varrella oppimaasi ja dokumentoida tuotos tiettyjen dokumentointiohjeiden mukaan.
  3. Rajaa aihe ja sisältö tarvittaessa tarkemmaksi: ”Tämä on VAIN gradu”. Kyky rajata ja pysyä aiheessa on myös yksi hyvän opinnäytetyön arviointikriteeri!
  4. Pysy aktiivisessa yhteydessä ja hyvissä väleissä ohjaajasi kanssa samalla, kun pysyt jämäkkänä: ”Tämä on MINUN gradu”. Ohjaajallasi saattaa olla erilainen kunnianhimo sinun työtäsi kohtaan, mutta lopulta teillä on yhteinen tavoite: kuitata sinut ulos yliopistosta.
  5. Linnoittaudu ”gradukuplaan””just do it”! Keskity tekemiseen aina täysillä – muuna aikana älä lotkauta sille ajatustakaan. Kyseessä on hyvin rajallinen ajanjakso elämässäsi: se alkaa ja se loppuu. Ja mitä nopeammin se loppuu, sitä vähemmän aikaa se ahdistaa tai vie iloa muulta elämältä.
  6. Pyydä ja ota vastaan apua! Graduoppaista voi löytää kimmoketta kirjoitusprosessilleen, jos niitä on aikaa lukea. Lue ainakin tsemppikirjoitukset, miten saada gradu valmiiksi kuukaudessa. Muista myös hyödyntää kirjaston henkilökunnan ammattitaitoa lähteiden löytämisessä. Ja jos haluat kokeilla todellista pikakelausta opinnäytetyöprosessillesi, Vinkei’n vinkeillä ja palvelulla valmistut varmasti.

 

Hyvä puhe – näin koukutat kuulijan

Hyväksi puhujaksi synnytään – näin ajattelee moni. Vielä useampi ajattelee: ”Minä en ole hyvä puhuja”. Nämä ennakkoajatukset liittyvät kuitenkin itse puheen sijaan puhujaan. Jokainen voi olla hyvä puhuja – tarvitaan vain hyvä puhe!

Hyvän puhujan myytti

Puheen ensisijainen tarkoitus on välittää kuulijalle jokin viesti. Jotta viesti välittyisi, kuulijan täytyy toki ”olla kuulolla”, mihin puhuja voi vaikuttaa asemallaan, olemuksellaan tai tyylillään. Mutta ilman asiaankuuluvaa ja osuvaa sisältöä kyseessä on ennemminkin esitys tai show – ei puhe.

Jokaisen hyvän puhujan takana on hyvä, valmisteltu puhe.

Puheen pyhä kolminaisuus

Hyvä puhe on kuin hyvä biisi: periaatteessa ei ole väliä, kuka sen esittää, sillä sen sanoitus, sanoma, riittää tekemään siitä erinomaisen. Mutta hyvä puhe eroaa hyvästä biisistä siinä, että puhe riippuu asiayhteydestä tai tilaisuudesta, jossa se pidetään. Hyvä puhe huomioi myös kuulijat ja puheen fyysisen pitopaikan. Hyvässä puheessa on myös ripaus puhujan persoonaa.

Puhetta laatiessasi mieti:

  • mikä on puheen tarkoitus (aihe),
  • kenelle puhut (sisällön osuvuus),
  • millainen on puheen pitopaikka (tilaisuus),
  • minkä viestin haluat välittää (sanoma),
  • millaisen kädenjäljen haluat jättää itsestäsi puheeseen (ainutlaatuisuus),
  • kenen suulla puhut (uskottavuus).

Hyvä puhe huomioi tilaisuuden, kuulijat ja puhujan.

Pääasia

”Hyvä puhe on riittävän lyhyt”, on eräs tuttavani todennut. Hyvän puheen pituuden määritelmä on laadullinen, ei määrällinen. Sen määrittelee puheen sanoma – ei rivi- tai aikamäärä. Vaikka kuulijalla on rajallinen (inhimillinen) kyky ja kapasiteetti kuunnella keskittyneesti, tähän voi puhujana suoraan vaikuttaa:

  • rakentamalla puheen koukuttavaksi (aloitus, keskivaiheen herättely(t), lopetus),
  • ”osumalla yleisöön” (sisällön kohdentaminen ja räätälöinti),
  • pääsemällä pian asiaan ja pysymällä siinä (tarkoitus ja tavoite),
  • sisäistämällä itsensä puheeseen (persoonallisuus ja ainutlaatuisuus),
  • antamalla kuulijalle ajattelemisen aihetta (kuulijan haastaminen ja aktivointi).

Erään arvostamani luennoitsijan sanoin:

”Jos sinulla on jotain sanottavaa, sano se, ja sitten lopeta.”

Sivuseikka

Jokainen jännittää puheen pitämistä ja esiintymistä: toinen enemmän, toinen vähemmän. Yksilöllisille reaktiotaipumuksille ja temperamentille ei voi paljoa mutta käytännön toteutukselle ja suhtautumiselle voi.

Kuulijalle puhujan jännitys ja sen mahdollinen näyttäytyminen on sivuseikka. Hän on tullut kuulemaan puheen sanomaa, ei katsomaan virheetöntä esitystä. Luota tähän – luota itseesi.

Kun valmistelet puheesi huolella, olet valmis pitämään sen – ja tulet onnistumaan siinä!

Kun tiedät, mitä aiot sanoa, ei tarvitse jännittää.

P.S. Vinkei auttaa koukuttamaan kuulijan eli laatimaan erinomaisen puheen ja preppaamaan sen pitämisessä – ota yhteyttä!

puhe

Anna lahjaksi valmistuminen!

Onko lähipiirissäsi joku, joka tuskailee jumahtaneiden opintojen tai lopputyön kanssa? Tai tarvitsetko itse konkreettista apua opiskelutavoitteesi saavuttamiseksi?

Nyt Sinulla on mahdollisuus antaa lahjaksi valmistuminen – joko jollekin läheisellesi tai vaikka itsellesi! Vinkei tarjoaa kevääksi 2017 ilmaisen ohjauslahjan yhdelle opiskelijalle missä päin Suomea tahansa!

Lahjan sisältö

  • Lahjan sisältämä ohjaus on tarkoitettu tietyn tarkkarajaisen opiskelutavoitteen saavuttamiseksi.
  • Lahja sisältää 1,5h ohjausta per jokainen täysi työviikko välillä 16.1.-26.5.17. poislukien vko 10. Yhteensä siis 21h ohjausta, jonka arvo on 1365€!
  • Ohjaus on yksilöllistä.
  • Ohjaus voi olla esim.
    1) opinnäytetyön prosessin ohjausta tai sisällön kommentointia (projektin palastelua, aikataulutusta ja seurantaa, menetelmäohjausta, rakenteen muokkausta, palautetta sisällöstä, oikolukua, englanninkielisten lähteiden läpikäymistä yhdessä jne.),
    2) paikalleen jämähtäneiden opintojen edistämistä ja loppuun saattamista (esteiden ja hidasteiden raivausta, projektin palastelua ja ohjausta, etenemisen seurantaa ja sparrausta),
    3) opiskelupaikan tavoittelua (oman urapolun ja potentiaalin tiedostamista ja kirkastamista, pääsykoeurakan palastelua ja ohjausta sekä lukusparrausta jne.) tai muuta vastaavaa yksilöllisen tilanteen pohjalta.

Tee näin

  1. Kirjoita mahdollisimman selkeä kuvaus opiskelutavoitteesta, joka tulisi saavuttaa kevään 2017 aikana. Tavoite voi olla esim. gradun tai muun opinnäytetyön valmiiksi saattaminen, paikalleen jämähtäneiden opintojen loppuun saattaminen, opiskelupaikan saavuttaminen tmv. Oleellista on, että se on jokin selkeä ja tarkkarajainen tavoite. Voit myös kuvata, mikä mahdollisesti on ollut tähän asti esteenä tai hidasteena tavoitteen saavuttamisessa.
  2. Lisää myös kuvaus lahjan saajasta ja miksi juuri hänen tulisi saada tämä lahja.
  3. Lähetä kuvaus yhteystietoineen alla olevalla lomakkeella viimeistään 18.12.16.

Lahjan ehdot

  1. Lahjan saajan tulee olla sitoutunut projektin läpiviemiseen!
  2. Lahjan saajan tulee pitää päiväkirjaa ohjauksen kulusta ja projektin etenemisestä esim. blogin muodossa (ei tarvitse olla julkinen).
  3. Lahjan saajan tulee olla uusi Vinkei’n asiakas.
  4. Ohjaus voi tapahtua etänä Skypellä/puhelimitse tai naamatusten (Oulun seutu).
  5. Käytännön ohjausajoista ja -menetelmistä sovitaan yhdessä lahjan saajan kanssa.

Kuka lahjan saa

Vinkei valitsee kaikista ehdotuksista lahjan saajaksi sellaisen opiskelijan, jonka tarina kolahtaa eniten! Lahjan saajalle (ja ehdottajalle) ilmoitetaan lahjasta perjantaina 23.12.16. Lahjan saajan tarina julkaistaan Vinkei’n Facebook-sivulla lyhyesti ja ilman tunnistettavia tietoja.

Lisäys 22.12.16: Ja kuka lahjan saa? Eräs opiskelija, jolla on unelma! Unelman toteutumiseksi ensin täytyy saada keskeytyneet opinnot saatettua kokonaan loppuun ja sitten avattava seuraava portti matkalla tuota unelmaa kohti. Hyvää joulua ja hyvää yhteistä ”ohjausmatkaa” meille!

Ehdota lahjan saajaa!

vinkei_wordcloud

Kun elämä tekee intervention

Mitä tapahtuu, kun elämä ei menekään omien suunnitelmien mukaan, vaan kuvaan astuu yhtäkkiä täysin yllättävä aika-, resurssi- ja voimavarasyöppö – kun elämä tekee intervention?

Jouduin henkilökohtaisesti kohtaamaan asian vuosi sitten, kun minulle hyvin läheinen ja tärkeä ihminen yllättäen sai kuulla sairastavansa vakavaa ja parantumatonta sairautta, jonka ennuste oli hyvin epävarma. Olin juuri aloittanut pitkään haaveilemani opinnot ja raivannut muun elämäni niin, että voisin täysipainoisesti panostaa opiskeluun tietyn aikataulun ja tavoitteiden mukaisesti. Ja bum! Yksi puhelinsoitto ja elämä oli tehnyt intervention suunnitelmiini, tavoitteisiini ja haaveisiini pyyhkäisten samalla kaiken ilon ja innon mennessään.

Jos itse sairastuu, voi saada sairaslomaa töistä tai anoa lykkäystä opintovelvoitteisiin. Mutta kun läheinen sairastuu, tilanne on hankalampi: konkreettista ymmärrystä velvoitteiden kohtuullistamiselle voi olla hankalampaa saada inhimillisin perustein.

Käytännön todellisuus on kuitenkin se, että kun läheinen sairastuu vakavasti, sairaus tarraa kiinni myös koko perheeseen ja lähipiiriin. Koko arjen järjestys, ajankäyttö ja resurssit joutuvat täysin uudenlaiseen myllerrykseen. Elämä täyttyy lukuisista järjesteltävistä asioista, odottamisesta, loputtomasta epävarmuudesta, vastoinkäymisistä, tunnemyllerryksistä, uuden tilanteen hyväksymisen opettelusta, kovasta stressistä. Ja silti pitäisi jaksaa ja riittää joka suuntaan.

Oma ”selviytysmistarinani”- opiskelun, yrittäjyyden, perheen ja läheisen sairastumisen  yhteensovittaminen – alkoi luoda perustaansa näille neljälle toimintaperiaatteelle:

  1. Tee täysillä aina sitä, mitä kulloinkin olet tekemässä – keskity tiiviisti vain siihen. Ajattele mielessäsi huippu-urheilijaa, joka keskittyy  kauden pääkoitokseen. Hänellä on kyky fokusoida omat voimavarat ja osaaminen yhteen suoritukseen kerrallaan samalla minimoiden energian kuluminen turhiin asioihin. Kun opiskelet tai työskentelet, tee se hetki tehokkaasti miettimättä muuta. Kun puolestaan olet auttamassa läheistäsi, älä mieti mitään muuta. Aikaa ja energiaa säästyy, tulet paljon tehokkaammaksi ja kuormitut vähemmän – trust me.
  2. Elä hetkessä minitavoittein ja -askelin edeten. Kuorma kasautuu liian raskaaksi, jos alkaa ajatella: ”Kuinka minä tästä kaikesta selviän, selviääkö läheiseni?” Nyt jos koskaan kannattaa tehdä päiväkohtaisia to-do-listoja ja tehokäyttää kalenteria, koska muisti on täysin ylikuormittunut. Palastele kaikki kokonaisuudet minitehtäviksi, joita napsit yksitellen pois listalta. Aikaansaaminen ja erityisesti sen näkyväksi tekeminen antaa energiaa – trust me.
  3. Järjestele elämäsi tärkeysjärjestykseen ja oikeisiin mittasuhteisiin. Gradu on vain gradu, projekti on vain projekti, tentti on vain tentti, työ on vain työtä – mutta ihminen ei ole vain ihminen. Aika kulkee yhteen suuntaan, ja tiimalasi on nyt käännetty. Mutta on mahdollista selvitä vaikeista ja työläistä opiskelu- ja työtehtävistä kaiken keskellä, jos tilapäisesti alentaa rimaa, pyytää lisää aikaa, tehostaa työskentelyään ja karsii kaiken ylimääräisen (= tässä tilanteessa turhan) – trust me.
  4. Löydä oma ”pakopaikkasi”. Tanssitunti, juoksulenkki, elokuva, kitaransoitto, puutarhanhoito – mikä on sinun oma pieni hetkesi, paikkasi, tilasi, jossa kaikki menee hetkeksi pois? Lentokoneessakin kehotetaan ensin laittamaan happinaamari itselle ja vasta sitten toiselle, koska jos olet itse kanveesissa, sinusta ei ole hyötyä muillekaan. Tämän ymmärtäminen on täysin välttämätöntä tai muuten kuuluu ”poks” ennemmin tai myöhemmin – trust me.

”Elämä on sitä, mitä meille tapahtuu sillä aikaa, kun suunnittelemme kaikkea ihan muuta.”

Näin viisaasti on joku joskus sanonut. Opin, että samalla tavalla kuin pankkitilillä kannattaisi olla säästössä rahaa yllättävää jääkaapin, pesukoneen tai auton hajoamista varten, kalenterissa olisi aina hyvä olla vähän ”löysää” mahdollisia elämän interventioita varten. Elämä ei todennäköisesti jatkossakaan tule menemään juuri siten millaiseksi minä sen olen suunnitellut.

Tänään, valtakunnallisena Roosa nauha -päivänä, pysäytän hetkeksi suunnittelun ja suorittamisen, ja kuuntelen ja katselen, kuinka elämä tapahtuu minulle juuri nyt. Elämä on tänään, tässä, nyt – ja minä saan olla siinä. Hieno saavutus!

20131004_143554

 

Kunnes gradu meidät erottaa

Helsingin Sanomissa on alkusyksystä käyty vilkasta mielipidekeskustelua gradun viivästymisestä (nimerkki Te amo HS 27.8.16) ja ylipäätään opiskelijoiden jumittumisesta yliopistoon ikiopiskelijoiksi (nimimerkki Aina on toivoa HS 29.8.16). Toimittaja Tuomas Kokko (HS 27.8.16) alleviivaa jutussaan, että ”työpaikan saaminen, perhetilanteen muuttuminen ja lapsen saaminen ovat yleisimmät syyt, jotka johtavat siihen, että gradu jää kesken”. Dosentti Timo Jokelan mukaan (HS 30.8.16) opiskelijat lähtevät tekemään liian hienoa gradua, mikä johtaa kompasteluun.

Kaikki nämä siis opiskelijan omaa syytä.

Oman ohjauskokemukseni mukaan todellisia juurisyitä gradun keskeneräisyyteen on puhtaasti kaksi: 1) gradun ”leijuminen” ja 2) ohjauksen puute. Molemmat syyt pätevät myös yleiseen opintojen viivästymiseen: työelämäyhteys on monissa maisteritutkinnoissa ohut, samoin yleinen opintojen ohjaus ja kiinnostus yksittäistä opiskelijaa kohtaan sen jälkeen, kun hän on solahtanut systeemiin sisään.

Mitä tarkoitan gradun ”leijumisella”? Sitä, että sen aihe ei ole riittävästi kiinnittynyt mihinkään. Sillä ei ole toimeksiantajaa tai tilaajaa, se ei välttämättä liity tekijänsä mielenkiinnon kohteisiin tai tulevaisuuden tavoitteisiin tai aihe on laitoksen ydintutkimusintressien ulkopuolella. Tästä seuraa, että gradulla ei ole määräaikaa eikä se kiinnosta riittävästi ketään. Jos aihe on pelkästään keksitty sen sijaan, että se kumpuaisi jostakin ajankohtaisesta, omia intressejä liippaavasta tutkimusongelmasta tai -tarpeesta, gradu tehdään vain, koska se on pakko tehdä – tutkintoon valmistumisen takia. Hieno lähtökohta puolen vuoden työurakalle?

Myös tutkinto voi ”leijua”. Ei ole tavatonta, että maisteriksi voi valmistua vailla mitään alan työkokemusta – konkreettista kosketusta siihen, mitä minusta olisi tarkoitus tulla isona. Tämä eroaa oleellisesti esimerkiksi diplomi-insinööritutkinnosta, johon kuuluu pakollisena osana oman alan työharjoittelu, ja diplomityö tehdään lähes poikkeuksetta jollekin toimeksiantajalle – hyvin todennäköiselle tulevalle ensimmäiselle työnantajalle.

Poikkeuksetta jokaista opiskelijaa, jonka kanssa olen työskennellyt, vaivaa riittämätön ohjaus opinahjon toimesta. Käytännössä opiskelija kaipaa säännöllistä palautetta, yhdessä ideointia, hoksauttamista, tsemppausta, mielipiteiden vaihtoa – ei siis mitään, mihin tarvittaisiin rakettitieteen professoria mutta fiksua ja kiinnostunutta ihmistä kylläkin. Valitettavan usein ohjaajalla ei kuitenkaan ole tähän joko aikaa tai intressiä. Käytännössä ohjaajalla (=professorilla) voi olla yhtä aikaa kymmeniä graduohjattavia oman tutkimustyön ohessa. On matemaattinen mahdottomuus, että ohjaaja tällöin voisi panostaa yksittäiseen opiskelijaan, vaikka kuinka haluaisikin.

Kun siis tähän ”näköalattomaan pakkotyöhön” yhdistetään sekä määrällisesti että laadullisesti hutera ohjaus, voi vain todeta, että sitä saa mitä tilaa. Ja tilaajahan on yliopisto – lopulta käytännössä yhteiskuntamme.

Mielenkiinnolla seuraan, milloin olemme vihdoin valmiita myöntämään, että yliopistonkin olisi aika alkaa tarkastella mikä siellä systeemissä oikein mättää, kun emme saa opiskelijoitamme valmistumaan. Ehkä yksityiset toimijat voisivat jollakin tavalla osallistua opiskelijoiden exit-prosessin parantamiseen, jumiin juuttuneiden eteenpäin tuuppimiseen, siinä missä nykyään valmennuskurssiyritykset ovat jo kyseenalaistamaton osa entry-prosessia? Tällöin opiskelijasta tulisi virallisesti asiakas ja ohjaajasta palvelun tarjoaja – ja palvelun paremmuudesta tavoittelemisen aihe.

Mutta näin radikaalissa ehdotuksessa tulee helposti astuneeksi pyhälle maalle, jolle vajaaoppineen, ulkoa päin huutelevan, ei kuulu kevyin askelin astua. Ehkä yksinkertaisinta onkin lähteä lähestymään asiaa kysymällä kukin itseltään:

”Olisinko valmis työskentelemään palkatta puoli vuotta täysipäiväisesti sellaisen työn parissa, josta mahdollisesti merkittävimpänä tuotoksena on 80 sivua tekstiä, jota kukaan ei koskaan lue saati tule hyödyntämään?”

Tähän vastaamisen jälkeen voisi jatkaa pohtimalla sitä, mikä lopulta on se, mitä olemmekaan tavoittelemassa, mikä on olennaista: valmis gradu ja tutkinto vai osaava ja motivoitunut tulevaisuudentekijä.

Edessä loistava tulevaisuus!

Kuuma, kuumempi, kuumin puheenaihe ja pähkäilyn aihe monelle nuorelle juuri nyt on mikä minusta tulee isona. Vaikka aihe itsessään sisältää positiivisen latauksen ja odotuksen tunteen omaa tulevaisuutta kohtaan, monia ahdistaa ulkoapäin tuleva paine, että maaliin pitäisi osua kerrasta – mieluiten napakymppiin. Tässä muutamia ajatuksia toivottavasti lievittämään valintoihin liittyvää ahdistusta ja buustaamaan uskoa omaan tulevaisuuteen.

1. Tuleeko minusta substantiivi vai adjektiivi?

Kuinka moni inhoaa ylioppilasjuhlien vakiokysymystä ”Noooh, mikä sinusta sitten tulee isona?”, jonka kaikessa hyväntarkoittamisessaan mummi tai kummi esittää? Aika moni, ja ainakin ne, jotka eivät vielä tiedä. Mitäs jos päättäisitkin vastata – ainakin mielessäsi – että minusta ei tule isona substantiivia vaan kasa adjektiiveja!

Opettaja, insinööri, kirvesmies, kokki…vai yritteliäs, luova, inspiroitunut, muuntautumiskykyinen…?

Mikä minusta tulee isona -ajattelu muuttuukin mitä minusta tulee isona -ajatteluksi, mikä vapauttaa titteli- ja tutkintokahleista. Opiskelitpa mitä tahansa ja kuinka kauan tahansa, se ei mene hukkaan. Eläkevirkoja ei ole – on työtä, joka muuntuu ja uudistuu jatkuvasti. Itse asiassa tulevaisuudessa työ etsii tekijäänsä: moniosaajaa, innostunutta uuden oppimisen ammattilaista. Oletko se sinä?

2. Onko minulla pakko olla unelmia?

Paljon puhutaan siitä, että ihmisellä pitää olla unelmia. Mikäpä siinä, kyllähän sisällä läikähtää, kun ajattelee Karibian risteilyä tai Route 66:iä tai eläkepäiviä jossain paratiisisaarella. Mutta onko unelmia pakko olla, jotta pääsee elämässä eteenpäin?
Toiset ovat enemmän unelmaorientoituneita kuin toiset. Joidenkin on lähes mahdotonta saada itseään liikkeelle, saati luovaan lentoon, jos tekeminen ei ole mielekästä eikä sovi omien mieltymysten pirtaan. Toiset taas ajattelevat, että mitä höttöä puhe unelmista onkaan: kääritään vaan hihat ja aletaan töihin!

Toiset tiedostavat ajattelemalla, toiset tekemällä. Molemmilla tavoin voi toimia määrätietoisesti ja edetä kohti omalta tuntuvaa elämää. Millaisen elämän sinä haluat?

3. Kenen odotukset – minun vai jonkun muun?

Odotukset voivat ohjata – tai rajoittaa. Näin kerran näytelmän, joka kertoi häävalmisteluista. Näytelmän ydinajatukseksi muodostui, että itse asiassa häät eivät olekaan morsiamen vaan morsiamen äidin. Uskalla pysähtyä miettimään, kenen unelmia oletkaan lähdössä ”toteuttamaan” – kenen elämää elät.

Toisaalta ole myös niin rohkea, että annat vanhempiesi, sukulaistesi, ystäviesi ja opettajiesi kylvää sinuun uusia alkuja. Älä tyrmää kaikkia vinkei heti tai periaatteen vuoksi – heillä on hyvä tarkoitus vinkein takana! Mitä kaikkea voitkaan heiltä saada?

4. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?

Ajattelija Richard Bachin mukaan katastrofi on huppupäinen mahdollisuus. Nykymaailmassa mikään ei tule valmiiksi. Miksi siis tänään pitäisi tietää, mitä (kaikkea) minusta tulee?
Uskon, että opiskelu kannattaa aina. Pääasia, että show goes on. Ei ole niinkään väliä, mikä ja missä se show on. Vääriä ovia ei ole – on erilaisia vaihtoehtoja, joiden taakse kätkeytyy erilaisia mahdollisuuksia. Moniko keilaaja saa elämänsä ensimmäisellä keilauksella täyskaadon tai sen perään vielä sarjan niitä?
Olen itse ajatellut asian jopa niin, että onneksi unelmat/suunnitelmat eivät toteudu! Nimittäin emme välttämättä edes osaa unelmoida niin hienoista asioista mitä meille lopulta tapahtuukaan.

Sinusta tulee isona…vaikka mitä! Osan päätät itse, osaan ajaudut sattuman kautta, osaan et voi välttämättä vaikuttaa. Tästä kaikesta kuitenkin muodostuu oma uniikki polkusi, ja edessäsi siintää loistava tulevaisuus!

20160322_115803

Iso kivi

Kuulin sattumalta viereisen lounaspöydän ääressä käydyn keskustelun graduvaiheeseen liittyen. Joukko eri vaiheessa olevia opiskelijoita kävi läpi omia ja kanssaopiskelijoiden ajatuksia gradun teosta, ja puheeksi tuli useamman kerran termi graduahdistus. Eräs opiskelija esitti ajatuksen, että graduun liitetään puolin ja toisin suuria odotuksia – aivan turhaan. Kanssalounastajat olivat yhteneväistä mieltä.

Jari Sinkkonen on hyvin kuvannut sitä, mistä/miksi stressi syntyy. Ihminen stressaantuu, kun a) odotukset häntä kohtaan ovat ylipäänsä epärealistisia ja/tai b) kun omat voimavarat eivät riitä täyttämään itse tai ulkoapäin asetettuja tavoitteita ja vaatimuksia. Myös tietynlainen hallinnan tunne liittyy stressin kokemukseen: mitä enemmän tuntee, että itse voi vaikuttaa asioihin, sitä epätodennäköisemmin asiasta/tilanteesta stressaantuu.
Eipä siis ihme, että opinnäytetyö näyttäytyy jo etukäteen stressiahdistusmörkönä.

Stressiahdistusmörön karkoitukseen suosittelen seuraavia pohdintoja:

Kohtuulliset odotukset

Mitä odotan itse? Mitä muut odottavat? Miten nämä eroavat toisistaan ja mitä asialle kannattaa tehdä?

Loppujen lopuksi kyseessähän on ”vain” opinnäytetyö. Pääodotus ja -tavoite on saattaa opinnot päätökseen – sekä opiskelijan että oppilaitoksen näkökulmasta. Ja tärkein odotusten asettaja on kuitenkin minä itse.

Omat voimavarat

Mikä on kokonaistilanne elämässäni? Paljonko aikaa ja paukkuja minulla on laittaa? Mikä on olennaista?

Elämä on kokonaisuus, jossa opinnäytetyö on pikkupikku siivu. Opinnäytetyölle ei kannata antaa pikkusormea enempää ja sekin hallitusti ja rajatusti – muun elämän ympärillä tukemana.

Pallo hallussa

Älä hämäänny – mistään. Opinnäytetyön edetessä uusia vaatimuksia satelee, takavasemmalta kaartaa eteesi hidastustöyssyjä, ohjaaja tuntuu välinpitämättömältä, aihe lakkaa kiinnostamasta, flunssa iskee jne. Päätä jo alussa, että sinä olet tämän projektin päällikkö ja että viet sen maaliin – tuli mitä tuli.
Äläkä kainostele pyytää apua. Apua on olemassa ja sitä saa. Joskus pelkkä tieto siitä riittää vierittämään ison kiven ja taakan pois painamasta ja hidastamasta.

Houkutus, keskeytys, houkutus, keskeytys…

Idea tästä kirjoituksesta on hautunut mielessä jo jonkin aikaa, ja se syntyi työskenneltyäni erään asiakkaani kanssa. Hän otti yhteyttä, koska hänellä oli hankaluuksia opintojen loppuun saattamisessa ja gradun aloittamisessa. Kun aloin selvittää, mistä juurisyystä oli kyse, kävi ilmi, että hänellä ei ollut mitään vaikeuksia mm. tuottaa laadukasta tekstiä tai jäsentää asioita eikä häneltä puuttunut motivaatiota tai kiinnostusta aihetta kohtaan. Hänen suurin vaikeus oli asiaan ryhtyminen tai pikemminkin, asiassa pysyminen eli kaiken muun houkuttavan välttäminen, kun opiskeluhetki oli käsillä.

Tuntuuko tutulta?

Oman opiskeluaikani houkutukset olivat todella kivikautisia nykyaikaan verrattuna: kyllä kämppä kiilsi tenttiviikkojen aikaan! Nyt kun jokaisen taskussa kulkee täydellinen viihde- ja viestikeskus, houkutus keskeytyksille on melkein ylipääsemättömän suuri. Mutta jos oikeasti pitää saada jotain aikaan, keskeytykset on minimoitava.

Liikkeelle lähteminen vaatii aina enemmän energiaa kuin liikkeessä pysyminen. On voitettava lepokitka. Jos tekeminen koko ajan keskeytyy, joudut aloittamaan uudelleen ja uudelleen, ja tuhlaat sekä aikaasi että energiaasi.

Esimerkiksi: Alat lukea tenttiin. Menee hetki, ennen kuin orientoitumisvaihe aivoissasi on valmis ja lukeminen ”tuottavaa”. 1/2h:n päästä mieli alkaa vaeltaa: ”Vitsi, mä unohdin laittaa X:lle viestin siitäjasiitä-asiasta.” Otat heti puhelimen käteen ja alat naputella viestiä, ja samalla huomaat, että pari sähköpostiakin on tullut. Alat lukea niitä, ja FB-virtakin houkuttaa tarkistamaan, ettei vain mitään tärkeää ole mennyt ohi. 15min on kulunut huomaamatta. Havahdut, että ”ai niin, munhan piti lukea tenttiin”. Vaihdat puhelimen tenttimatskuun, mutta päässä pörrää kaikkea muuta. Taas pitää aloittaa uusi orientoituminen, johon menee hetki ennen kuin keskittyminen on sitä luokkaa, että lukemisesta jää jokin pysyvä jälki muistiin.

Vinkei’n vinkki, kun oikeasti pitää saada jotain aikaan:

Mitä teetkin, tee täysillä sitä. Keskity siihen, älä anna mielesi haikailla jotain toista asiaa. Ja kun tuntuu, että ei enää jaksa / kiinnosta / pysty keskittymään, lopeta ja siirry seuraavaan asiaan, jota jälleen teet täysillä unohtaen edellisen / muun tekemisen. Katse kiekossa!

Jotta esim. tenttiin lukemisesta tai gradun kirjoittamisesta syntyisi tavoiteltua tulosta, on pysyttävä liikkeellä. Työskentelyä voi verrata unen eri vaiheisiin, ja tuottavassa työskentelyssä tarvitaan ”syvätyöskentelyvaiheita”, jolloin fokus on kirkas, mieli ei pompi asiasta toiseen ja yhtäaikaisia keskeneräisiä tehtäviä on mahdollisimman vähän. Pomodoro-tekniikka jaksottaa tekemistä lyhyehköihin osiin, joiden avulla massiiviselta tuntuvaa urakkaa voi jakaa mielekkäämpiin palasiin ja siten helpottaa keskittymistä. Kannattaa kokeilla, minkä pituinen jakso on itselle se sopivin ja tuotteliain, jotta syvätyöskentelyä ehtii tapahtua. Ja tauoilla ei kannata langeta houkutuksiin vaan vasta koko työskentelyn päätteeksi – viihde- ja viestikeskus saa odottaa!

Kun aloin kirjoittaa tätä kirjoitusta, ruudulle pomppasi mainos uudesta tekstieditorin ominaisuudesta – aivan kuin maailmankaikkeus olisi tiennyt, mistä aion kirjoittaa:

”Enable distraction-free writing mode, and everything surrounding the editor will fade away when you start typing. Move your mouse out of the editor to reveal everything again.”

Teknisesti on mahdollista sulkea kaikki ulkoiset houkuttimet keskittymisen takaamiseksi, mutta kuinka se tehdään oman mielen osalta? Päättämällä ja pitäytymällä päätöksessä. Kun työskentelet, työskentele täysillä ja kun surffailet, surffaile täysillä – ei vähän kaikkea koko ajan. Katse kiekossa!

Opinnäytetyön ohjaaja – Superihminen?

Pian 3-vuotisen Vinkei-urani aikana olen tehnyt konkreettisia havaintoja siitä, miksi ja mihin minua tarvitaan. Miksi kukaan maksaisi siitä, että saa ohjausta opinnäytetyöhönsä tai opintoihin ylipäänsä – sitähän on kaikille saatavilla ilmaiseksi!

Kysyin kerran eräältä viisaalta ja kokeneelta psykologilta, mihin enää tarvitaan henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa – kaikkihan on netissä. Hän vastasi:

”Ihminen ei ole muuttunut mihinkään, vaikka ympärillä oleva maailma kaikkine tekniikkoineen on. Edelleen ihminen kaipaa ihmistä – ei konetta tai järjestelmää. Voimme etsiä netistä tietoa, mutta se ei koskaan korvaa ihmistä – kannustajana, innostajana, ongelmien ratkojana, ideoijana ja ajatusten selkiyttäjänä.”

Opinnäytetyön ohjaajan tehtävä on moniulotteinen. Ohjaaja on vankka asiantuntija, joka haastaa opiskelijaa kriittiseen ajatteluun ja älylliseen ponnisteluun aiheen tiimoilta. Toisaalta ohjaajan tuki, kannustus sekä ohjaava ja eteenpäin vievä palaute ovat olennaisen tärkeitä prosessin tarkoituksenmukaisen etenemisen kannalta. 

Omien havaintojeni mukaan ohjaajan tärkeitä ominaisuuksia ja tehtäviä ovat:

  • Palautteen antaminen (kannustava, rakentava, eteenpäin vievä),
  • Asiantuntijuuden ja ammattiosaamisen jakaminen (”mestari-kisälli-asetelma”),
  • Haasteiden ja ongelmien ratkominen yhdessä opiskelijan kanssa (hoksauttaminen, ideointi),
  • Avoin ja kunnioittava suhtautuminen (välitön vuorovaikutus, yksilöllisyys),
  • Säännöllinen ohjaus (yhteisesti sovittu aikataulu ja suunnitelma, sitoutuminen),
  • Kiinnostus opiskelijaa kohtaan (innostuksen ylläpitäminen, tuki).

Mielestäni kaikki ohjauksen parissa työskentelevät tekevät kutsumuksellista työtä, johon liittyy iso vastuu: työn keskeinen tavoite on auttaa ohjattavaa eteenpäin, olipa tilanne, asetelma tai aika mikä hyvänsä. Tällaisessa työssä ei voi (eikä saa) olla leipääntynyt – joka päivä joka ohjattava ansaitsee parasta antia, mitä ohjaajalla on annettavana. 

Usein (ja poikkeuksetta kaikkien asiakkaideni kohdalla) kuitenkin kuulen, että
  • ”Ei ohjaajalla ole aikaa”
  • ”En saanut mitään konkreettisia vinkkejä, että pääsisin eteenpäin”
  • ”Ei ohjaajaa kiinnosta”.
Opinnäytetyön ohjaajan ei tarvitse olla superihminen – riittää, että hän on ihminen ihmiselle, ohjaaja ohjattavalle. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa, että ohjattavalla on olo, että hän voi luottaa sekä ohjaajaansa että itseensä: ”kyllä tämä valmistuu, kyllä tämä onnistuu!”

IMG_4758.JPG