Onko gradusta pakko jäädä paha maku suuhun?

Tänä keväänä asiakkainani on ollut poikkeuksellisen monta opiskelijaa, joiden pro gradu -tutkielman ohjaajan rooli ja merkitys on minun näkövinkkelistäni ollut ”mielenkiintoinen”. Tämän prosessin seuraaminen on herättänyt monenlaisia ajatuksia siitä, miten paljon parannettavaa ohjausprosessissa vielä on.

Näitä opiskelijoita on lähtökohdiltaan yhdistänyt seuraavat asiat:

  • he ovat aidosti kiinnostuneita aiheestaan,
  • teoriaosuus on huolella laadittu,
  • tuotettu teksti on erittäin laadukasta,
  • he ovat sitoutuneita työn edistämiseen, koska haluavat valmistua tietyssä aikataulussa,
  • pro gradu on viimeinen suorittamaton osa tutkintoa,
  • he ovat selkeästi ilmaisseet ohjaajalle, että heidän oma pääasiallinen tavoite työlle on sen valmistuminen.

Pro gradu -prosessin aikana heitä kaikkia on yhdistänyt seuraavat ohjausprosessiin liittyvät asiat:

  • he ovat lähettäneet väliversioita ohjaajalle säännöllisin väliajoin,
  • ohjaaja on antanut hyvin niukasti välipalautetta / ohjausta, jos ollenkaan,
  • positiivista palautetta on annettu ”sivulause-tyyppisesti”, jos juuri ollenkaan,
  • palaute / ohjaus on painottunut aivan loppumetreille koko prosessissa,
  • esitarkastusvaiheessa ohjaaja on nostanut esiin perustavanlaatuisia huomioita, jotka liittyvät esim. tutkimusmenetelmiin tai ylipäänsä tutkimuksen alkuvaiheessa linjattaviin pelisääntöihin / rajauksiin,
  • 3 viimeisestä kohdasta johtuen he ovat olleet täysin kyllästyneitä koko työhönsä sitä lopputarkastukseen lähetettäessä.

Fiiliksen merkitys

Opinnäytetyöprosessi – niin kuin mikä tahansa tavoitteellinen ja maaliin tähtäävä projekti – on altis työskentelyfiilikselle. Kuinka suuri ero onkaan sekä työn tuloksissa että työn sujuvuudessa, kun sitä tekee motivoituneena, innostuneena ja positiivisin mielin:

  • Kun yhdessä sovitaan työn peruspelisäännöt ja -tavoitteet, se lisää motivaatiota.
  • Kun ohjaaja osoittaa kiinnostusta työtä kohtaan ja antaa ohjaavaa palautetta, se lisää innostusta jatkaa ja pakertaa.
  • Kun saa myös positiivista palautetta, se ei vain paranna työn suuntaa vaan lisää tuulta purjeisiin, koska hyvällä fiiliksellä jaksaa enemmän.

”Vain gradu”

Mikä onkaan opinnäytetyön perimmäinen tarkoitus? Myönnän, että pari kertaa tämän kevään aikana mielessäni on käynyt ajatus, että pitäisiköhän meidän uskaltaa päivittää gradukin 2000-luvulle, kun peruskouluakin on jo alettu muokata vastaamaan paremmin nykytarpeita. Gradu on edelleen ”one size fits all” -tyyppinen samaan muottiin survomisprojekti, ja aivan liian usein oletuksena on, että gradu valmistelee tutkijan uralle. Tältä pohjalta ruodusta poikkeavat, ”vain gradua” tekevät ja asian rehellisesti ilmaisevat ovat ehkä epäkiinnostavia monen ohjaajan mielestä. Ja ymmärrettävästi tämä voi vaikuttaa ohjausprosessin laatuun – tiedostetusti tai tiedostamatta.

Uskallan väittää, että ohjausprosessi on epäonnistunut, jos esitarkastusvaiheessa – tai ylipäänsä koko prosessin loppumetreillä – ohjaaja

a) antaa sellaista palautetta, minkä olisi voinut antaa 1/2 vuotta aiemmin,

b) ehdottaa perustavanlaatuisia muutoksia,

c) antaa valtavan määrän korjausehdotuksia.

Paras mittari ohjausprosessin onnistumiselle on se, jääkö opiskelijalle paha maku suuhun koko työstä vai kokeeko hän onnistuneensa tutkintonsa loppuhuipennuksessa. ”Työ tekijäänsä kiittää” – miksei työn ”tilaajakin”?