Oodi opinnäytetyölle

Muistelen omaa diplomityövaihetta hyvillä mielin. Näin jälkikäteen ymmärtää, että se ei ollutkaan pelkkä suoraviivainen eteneminen pisteestä A pisteeseen B, vaan se oli todellakin matka, jota ilman olisin jäänyt paljosta oppimisesta ja ymmärryksestä vaille. Nyt myös ymmärtää perusedellytysten ja eri etappien merkityksen.

Lähtökohdiltaan tilanne oli ihanteellinen. Aihe löytyi oman aktiivisuuden ja laitoksen yhteistyön kautta nopeasti opintojen ollessa muutamaa tenttiä vaille valmiit. Se oli tilaustyö eli sille oli selkeä tarve, ja aihe liittyi suoraan pääaineeseeni ja sitä kautta päämielenkiinnonkohteeseeni. Lisäksi sain työstäpalkkaa – minulle myönnettiin täysipainoista työskentelyä varten apuraha – mikä on yleistä diplomitöiden kohdalla. Vaikka en ollutkaan ”virallinen” työntekijä, tein työn osana työyhteisöänormaalin työajan ja työpaikan puitteissa. Tämä takasi päivittäiset rutiinit, virikkeellisen työskentely-ympäristön ja asiantuntija-avun saatavuuden – erinomaiset edellytykset työn hallitulle etenemiselle.

Työskentelyn alussa diplomityölleni nimitettiin kaksi ohjaajaa: yksi laitoksen puolesta ja yksi tilaajatahon puolesta. Lähtökohtaisesti koin tämän erittäin hyväksi, koska oletin sen takaavan minulle opiskelijana aukottoman ohjauksen. Toinen ohjaaja edustaisi ”virallista” osaa työstä ja toinen substanssia sekä käytännön toteutusta. Työn edetessä käytäntö osoittautui kuitenkin hieman toisenlaiseksi, mikä tuntuu olevan yhä yleisempää. Virallinen ohjaaja vetäytyi etäämmälle ja jäi muodolliseksi, tilaajapuolen ohjaaja taas katosi kiireensä keskelle. Minun onneksi työskentelyni taustalla vaikutti useampi ns. epävirallinen ohjaaja, joiden rooli oli merkittävä – erityisesti silloin, kun maratoonikestävyys oli koetuksella.

Matkalta muistuu mieleen monenlaisia ”kohokohtia”. Potentiaalisia kuoppiakin oli, joista osaan autuaasti kompastuin ja osan väistin kuin onnenkaupalla. Tässä kootusti kohokohdat:

I ”Virallinen” ohjaajani ilmoitti heti kättelyssä, että jos haluan työstä hyvän arvosanan, minun on pärjättävä työni kanssa yksin (= ilman suurempaa häirintää ohjaajan suuntaan). Rehellistä puhetta mutta oliko se tarkoituksenmukaista? No, minä halusin hyvän arvosanan ja otin vinkistä vaarin. Selvää on, että tämä johti jatkuvan riittämättömyyden tunteen ja täydellisyyden tavoittelun kanssa painiskeluun, koska ohjauksen vuoropuhelusta puuttui aitous ja luottamus.

II Työni empiirinen osuus toteutettiin haastattelututkimuksen muodossa. Vaikka relevantteja tahoja olikin haasteellista saada osallistumaan tutkimukseen (perusteluna kiire), perusteellinen tutkimuksen valmistelu ja vakuuttavuus yhteydenotoissa kannattivat. Nykyään haasteet ovat varmasti vielä monimutkaisempia, koska lähes kaikki viestintä on sähköistä, se hukkuu helposti viestintämassaan, ja kaikilla on superkiire. Onnekseni tilaajatahoni vakuuttavuus organisaationa auttoi myös kontaktien luomisessa.

III Kärsin tuolloin Täytyy kirjoittaa täydellistä tekstiä kerralla -syndroomasta. Tämä hidasti oleellisesti kirjoitusprosessia. Yksinkertaisillekin kirjoitusvinkeille ja tietynlaiselle hoksautukselle olisi silloin ollut tilausta!

IV Koska olin niin innostunut työni aiheesta, mopo meinasi välillä karata käsistä aiheessa pysymisen suhteen. Jouduin jopa kutistamaan fonttia, jotta kaikki haluamani teoria mahtuisi järkevään sivumäärään! Otsikkokin oli hengästyttävän pitkä ja nyt luettuna vähän maailmoja syleilevä, mutta oleellista on, että aiheen käsittely oli kuitenkin hyvin rajattu, erityisesti empiirisen osion osalta.

V Paras ohjaus tuli yllättäviltä tahoilta ja yllättävässä muodossa. Diplomityöpaikan kahvipöytäkeskustelut työkollegan kanssa laajensivat kykyäni ajatella asioita (opinnäytetyötä puurtaessakaikki tuntuu kapenevan, ainakin hetkellisesti) ja erään professorin jatko-opintoseminaarit, joita tuolloin myös suoritin, yhtä aikaa inspiroivat ja johdattelivat olennaisen jäljille.

Tein diplomityötäni kokopäiväisesti 6kk. Työ eteni varsin hallitusti lähdöstä maaliin – aikataulussa sekä laadultaan ja tarkoitukseltaan odotuksia vastaten – koska lähtökohdat olivat selkeät. Työn aihe olimerkityksellinen ja motivoiva, sille oli selkeä tilaus ja tavoite aikatauluineen, työstä maksettiin palkkaa niin kuin ylipäänsä työstä kuuluukin tehdä ja olin itse sitoutunut työskentelyyn. Lähipiirini jaksoi myös huutaa kannustuksia matkan varrella.

Muistan edelleenkin päivän, jolloin hain diplomityöni painosta. Se oli hieno päivä, koska se oli konkreettisen saavutuksen päivä. Ja se saavutus kantaa yhä!