Anna lahjaksi valmistuminen!

Onko lähipiirissäsi joku, joka tuskailee jumahtaneiden opintojen tai lopputyön kanssa? Tai tarvitsetko itse konkreettista apua opiskelutavoitteesi saavuttamiseksi?

Nyt Sinulla on mahdollisuus antaa lahjaksi valmistuminen – joko jollekin läheisellesi tai vaikka itsellesi! Vinkei tarjoaa kevääksi 2017 ilmaisen ohjauslahjan yhdelle opiskelijalle missä päin Suomea tahansa!

Lahjan sisältö

  • Lahjan sisältämä ohjaus on tarkoitettu tietyn tarkkarajaisen opiskelutavoitteen saavuttamiseksi.
  • Lahja sisältää 1,5h ohjausta per jokainen täysi työviikko välillä 16.1.-26.5.17. poislukien vko 10. Yhteensä siis 21h ohjausta, jonka arvo on 1365€!
  • Ohjaus on yksilöllistä.
  • Ohjaus voi olla esim.
    1) opinnäytetyön prosessin ohjausta tai sisällön kommentointia (projektin palastelua, aikataulutusta ja seurantaa, menetelmäohjausta, rakenteen muokkausta, palautetta sisällöstä, oikolukua, englanninkielisten lähteiden läpikäymistä yhdessä jne.),
    2) paikalleen jämähtäneiden opintojen edistämistä ja loppuun saattamista (esteiden ja hidasteiden raivausta, projektin palastelua ja ohjausta, etenemisen seurantaa ja sparrausta),
    3) opiskelupaikan tavoittelua (oman urapolun ja potentiaalin tiedostamista ja kirkastamista, pääsykoeurakan palastelua ja ohjausta sekä lukusparrausta jne.) tai muuta vastaavaa yksilöllisen tilanteen pohjalta.

Tee näin

  1. Kirjoita mahdollisimman selkeä kuvaus opiskelutavoitteesta, joka tulisi saavuttaa kevään 2017 aikana. Tavoite voi olla esim. gradun tai muun opinnäytetyön valmiiksi saattaminen, paikalleen jämähtäneiden opintojen loppuun saattaminen, opiskelupaikan saavuttaminen tmv. Oleellista on, että se on jokin selkeä ja tarkkarajainen tavoite. Voit myös kuvata, mikä mahdollisesti on ollut tähän asti esteenä tai hidasteena tavoitteen saavuttamisessa.
  2. Lisää myös kuvaus lahjan saajasta ja miksi juuri hänen tulisi saada tämä lahja.
  3. Lähetä kuvaus yhteystietoineen alla olevalla lomakkeella viimeistään 18.12.16.

Lahjan ehdot

  1. Lahjan saajan tulee olla sitoutunut projektin läpiviemiseen!
  2. Lahjan saajan tulee pitää päiväkirjaa ohjauksen kulusta ja projektin etenemisestä esim. blogin muodossa (ei tarvitse olla julkinen).
  3. Lahjan saajan tulee olla uusi Vinkei’n asiakas.
  4. Ohjaus voi tapahtua etänä Skypellä/puhelimitse tai naamatusten (Oulun seutu).
  5. Käytännön ohjausajoista ja -menetelmistä sovitaan yhdessä lahjan saajan kanssa.

Kuka lahjan saa

Vinkei valitsee kaikista ehdotuksista lahjan saajaksi sellaisen opiskelijan, jonka tarina kolahtaa eniten! Lahjan saajalle (ja ehdottajalle) ilmoitetaan lahjasta perjantaina 23.12.16. Lahjan saajan tarina julkaistaan Vinkei’n Facebook-sivulla lyhyesti ja ilman tunnistettavia tietoja.

Lisäys 22.12.16: Ja kuka lahjan saa? Eräs opiskelija, jolla on unelma! Unelman toteutumiseksi ensin täytyy saada keskeytyneet opinnot saatettua kokonaan loppuun ja sitten avattava seuraava portti matkalla tuota unelmaa kohti. Hyvää joulua ja hyvää yhteistä ”ohjausmatkaa” meille!

Ehdota lahjan saajaa!

vinkei_wordcloud

Kunnes gradu meidät erottaa

Helsingin Sanomissa on alkusyksystä käyty vilkasta mielipidekeskustelua gradun viivästymisestä (nimerkki Te amo HS 27.8.16) ja ylipäätään opiskelijoiden jumittumisesta yliopistoon ikiopiskelijoiksi (nimimerkki Aina on toivoa HS 29.8.16). Toimittaja Tuomas Kokko (HS 27.8.16) alleviivaa jutussaan, että ”työpaikan saaminen, perhetilanteen muuttuminen ja lapsen saaminen ovat yleisimmät syyt, jotka johtavat siihen, että gradu jää kesken”. Dosentti Timo Jokelan mukaan (HS 30.8.16) opiskelijat lähtevät tekemään liian hienoa gradua, mikä johtaa kompasteluun.

Kaikki nämä siis opiskelijan omaa syytä.

Oman ohjauskokemukseni mukaan todellisia juurisyitä gradun keskeneräisyyteen on puhtaasti kaksi: 1) gradun ”leijuminen” ja 2) ohjauksen puute. Molemmat syyt pätevät myös yleiseen opintojen viivästymiseen: työelämäyhteys on monissa maisteritutkinnoissa ohut, samoin yleinen opintojen ohjaus ja kiinnostus yksittäistä opiskelijaa kohtaan sen jälkeen, kun hän on solahtanut systeemiin sisään.

Mitä tarkoitan gradun ”leijumisella”? Sitä, että sen aihe ei ole riittävästi kiinnittynyt mihinkään. Sillä ei ole toimeksiantajaa tai tilaajaa, se ei välttämättä liity tekijänsä mielenkiinnon kohteisiin tai tulevaisuuden tavoitteisiin tai aihe on laitoksen ydintutkimusintressien ulkopuolella. Tästä seuraa, että gradulla ei ole määräaikaa eikä se kiinnosta riittävästi ketään. Jos aihe on pelkästään keksitty sen sijaan, että se kumpuaisi jostakin ajankohtaisesta, omia intressejä liippaavasta tutkimusongelmasta tai -tarpeesta, gradu tehdään vain, koska se on pakko tehdä – tutkintoon valmistumisen takia. Hieno lähtökohta puolen vuoden työurakalle?

Myös tutkinto voi ”leijua”. Ei ole tavatonta, että maisteriksi voi valmistua vailla mitään alan työkokemusta – konkreettista kosketusta siihen, mitä minusta olisi tarkoitus tulla isona. Tämä eroaa oleellisesti esimerkiksi diplomi-insinööritutkinnosta, johon kuuluu pakollisena osana oman alan työharjoittelu, ja diplomityö tehdään lähes poikkeuksetta jollekin toimeksiantajalle – hyvin todennäköiselle tulevalle ensimmäiselle työnantajalle.

Poikkeuksetta jokaista opiskelijaa, jonka kanssa olen työskennellyt, vaivaa riittämätön ohjaus opinahjon toimesta. Käytännössä opiskelija kaipaa säännöllistä palautetta, yhdessä ideointia, hoksauttamista, tsemppausta, mielipiteiden vaihtoa – ei siis mitään, mihin tarvittaisiin rakettitieteen professoria mutta fiksua ja kiinnostunutta ihmistä kylläkin. Valitettavan usein ohjaajalla ei kuitenkaan ole tähän joko aikaa tai intressiä. Käytännössä ohjaajalla (=professorilla) voi olla yhtä aikaa kymmeniä graduohjattavia oman tutkimustyön ohessa. On matemaattinen mahdottomuus, että ohjaaja tällöin voisi panostaa yksittäiseen opiskelijaan, vaikka kuinka haluaisikin.

Kun siis tähän ”näköalattomaan pakkotyöhön” yhdistetään sekä määrällisesti että laadullisesti hutera ohjaus, voi vain todeta, että sitä saa mitä tilaa. Ja tilaajahan on yliopisto – lopulta käytännössä yhteiskuntamme.

Mielenkiinnolla seuraan, milloin olemme vihdoin valmiita myöntämään, että yliopistonkin olisi aika alkaa tarkastella mikä siellä systeemissä oikein mättää, kun emme saa opiskelijoitamme valmistumaan. Ehkä yksityiset toimijat voisivat jollakin tavalla osallistua opiskelijoiden exit-prosessin parantamiseen, jumiin juuttuneiden eteenpäin tuuppimiseen, siinä missä nykyään valmennuskurssiyritykset ovat jo kyseenalaistamaton osa entry-prosessia? Tällöin opiskelijasta tulisi virallisesti asiakas ja ohjaajasta palvelun tarjoaja – ja palvelun paremmuudesta tavoittelemisen aihe.

Mutta näin radikaalissa ehdotuksessa tulee helposti astuneeksi pyhälle maalle, jolle vajaaoppineen, ulkoa päin huutelevan, ei kuulu kevyin askelin astua. Ehkä yksinkertaisinta onkin lähteä lähestymään asiaa kysymällä kukin itseltään:

”Olisinko valmis työskentelemään palkatta puoli vuotta täysipäiväisesti sellaisen työn parissa, josta mahdollisesti merkittävimpänä tuotoksena on 80 sivua tekstiä, jota kukaan ei koskaan lue saati tule hyödyntämään?”

Tähän vastaamisen jälkeen voisi jatkaa pohtimalla sitä, mikä lopulta on se, mitä olemmekaan tavoittelemassa, mikä on olennaista: valmis gradu ja tutkinto vai osaava ja motivoitunut tulevaisuudentekijä.

Iso kivi

Kuulin sattumalta viereisen lounaspöydän ääressä käydyn keskustelun graduvaiheeseen liittyen. Joukko eri vaiheessa olevia opiskelijoita kävi läpi omia ja kanssaopiskelijoiden ajatuksia gradun teosta, ja puheeksi tuli useamman kerran termi graduahdistus. Eräs opiskelija esitti ajatuksen, että graduun liitetään puolin ja toisin suuria odotuksia – aivan turhaan. Kanssalounastajat olivat yhteneväistä mieltä.

Jari Sinkkonen on hyvin kuvannut sitä, mistä/miksi stressi syntyy. Ihminen stressaantuu, kun a) odotukset häntä kohtaan ovat ylipäänsä epärealistisia ja/tai b) kun omat voimavarat eivät riitä täyttämään itse tai ulkoapäin asetettuja tavoitteita ja vaatimuksia. Myös tietynlainen hallinnan tunne liittyy stressin kokemukseen: mitä enemmän tuntee, että itse voi vaikuttaa asioihin, sitä epätodennäköisemmin asiasta/tilanteesta stressaantuu.
Eipä siis ihme, että opinnäytetyö näyttäytyy jo etukäteen stressiahdistusmörkönä.

Stressiahdistusmörön karkoitukseen suosittelen seuraavia pohdintoja:

Kohtuulliset odotukset

Mitä odotan itse? Mitä muut odottavat? Miten nämä eroavat toisistaan ja mitä asialle kannattaa tehdä?

Loppujen lopuksi kyseessähän on ”vain” opinnäytetyö. Pääodotus ja -tavoite on saattaa opinnot päätökseen – sekä opiskelijan että oppilaitoksen näkökulmasta. Ja tärkein odotusten asettaja on kuitenkin minä itse.

Omat voimavarat

Mikä on kokonaistilanne elämässäni? Paljonko aikaa ja paukkuja minulla on laittaa? Mikä on olennaista?

Elämä on kokonaisuus, jossa opinnäytetyö on pikkupikku siivu. Opinnäytetyölle ei kannata antaa pikkusormea enempää ja sekin hallitusti ja rajatusti – muun elämän ympärillä tukemana.

Pallo hallussa

Älä hämäänny – mistään. Opinnäytetyön edetessä uusia vaatimuksia satelee, takavasemmalta kaartaa eteesi hidastustöyssyjä, ohjaaja tuntuu välinpitämättömältä, aihe lakkaa kiinnostamasta, flunssa iskee jne. Päätä jo alussa, että sinä olet tämän projektin päällikkö ja että viet sen maaliin – tuli mitä tuli.
Äläkä kainostele pyytää apua. Apua on olemassa ja sitä saa. Joskus pelkkä tieto siitä riittää vierittämään ison kiven ja taakan pois painamasta ja hidastamasta.

Houkutus, keskeytys, houkutus, keskeytys…

Idea tästä kirjoituksesta on hautunut mielessä jo jonkin aikaa, ja se syntyi työskenneltyäni erään asiakkaani kanssa. Hän otti yhteyttä, koska hänellä oli hankaluuksia opintojen loppuun saattamisessa ja gradun aloittamisessa. Kun aloin selvittää, mistä juurisyystä oli kyse, kävi ilmi, että hänellä ei ollut mitään vaikeuksia mm. tuottaa laadukasta tekstiä tai jäsentää asioita eikä häneltä puuttunut motivaatiota tai kiinnostusta aihetta kohtaan. Hänen suurin vaikeus oli asiaan ryhtyminen tai pikemminkin, asiassa pysyminen eli kaiken muun houkuttavan välttäminen, kun opiskeluhetki oli käsillä.

Tuntuuko tutulta?

Oman opiskeluaikani houkutukset olivat todella kivikautisia nykyaikaan verrattuna: kyllä kämppä kiilsi tenttiviikkojen aikaan! Nyt kun jokaisen taskussa kulkee täydellinen viihde- ja viestikeskus, houkutus keskeytyksille on melkein ylipääsemättömän suuri. Mutta jos oikeasti pitää saada jotain aikaan, keskeytykset on minimoitava.

Liikkeelle lähteminen vaatii aina enemmän energiaa kuin liikkeessä pysyminen. On voitettava lepokitka. Jos tekeminen koko ajan keskeytyy, joudut aloittamaan uudelleen ja uudelleen, ja tuhlaat sekä aikaasi että energiaasi.

Esimerkiksi: Alat lukea tenttiin. Menee hetki, ennen kuin orientoitumisvaihe aivoissasi on valmis ja lukeminen ”tuottavaa”. 1/2h:n päästä mieli alkaa vaeltaa: ”Vitsi, mä unohdin laittaa X:lle viestin siitäjasiitä-asiasta.” Otat heti puhelimen käteen ja alat naputella viestiä, ja samalla huomaat, että pari sähköpostiakin on tullut. Alat lukea niitä, ja FB-virtakin houkuttaa tarkistamaan, ettei vain mitään tärkeää ole mennyt ohi. 15min on kulunut huomaamatta. Havahdut, että ”ai niin, munhan piti lukea tenttiin”. Vaihdat puhelimen tenttimatskuun, mutta päässä pörrää kaikkea muuta. Taas pitää aloittaa uusi orientoituminen, johon menee hetki ennen kuin keskittyminen on sitä luokkaa, että lukemisesta jää jokin pysyvä jälki muistiin.

Vinkei’n vinkki, kun oikeasti pitää saada jotain aikaan:

Mitä teetkin, tee täysillä sitä. Keskity siihen, älä anna mielesi haikailla jotain toista asiaa. Ja kun tuntuu, että ei enää jaksa / kiinnosta / pysty keskittymään, lopeta ja siirry seuraavaan asiaan, jota jälleen teet täysillä unohtaen edellisen / muun tekemisen. Katse kiekossa!

Jotta esim. tenttiin lukemisesta tai gradun kirjoittamisesta syntyisi tavoiteltua tulosta, on pysyttävä liikkeellä. Työskentelyä voi verrata unen eri vaiheisiin, ja tuottavassa työskentelyssä tarvitaan ”syvätyöskentelyvaiheita”, jolloin fokus on kirkas, mieli ei pompi asiasta toiseen ja yhtäaikaisia keskeneräisiä tehtäviä on mahdollisimman vähän. Pomodoro-tekniikka jaksottaa tekemistä lyhyehköihin osiin, joiden avulla massiiviselta tuntuvaa urakkaa voi jakaa mielekkäämpiin palasiin ja siten helpottaa keskittymistä. Kannattaa kokeilla, minkä pituinen jakso on itselle se sopivin ja tuotteliain, jotta syvätyöskentelyä ehtii tapahtua. Ja tauoilla ei kannata langeta houkutuksiin vaan vasta koko työskentelyn päätteeksi – viihde- ja viestikeskus saa odottaa!

Kun aloin kirjoittaa tätä kirjoitusta, ruudulle pomppasi mainos uudesta tekstieditorin ominaisuudesta – aivan kuin maailmankaikkeus olisi tiennyt, mistä aion kirjoittaa:

”Enable distraction-free writing mode, and everything surrounding the editor will fade away when you start typing. Move your mouse out of the editor to reveal everything again.”

Teknisesti on mahdollista sulkea kaikki ulkoiset houkuttimet keskittymisen takaamiseksi, mutta kuinka se tehdään oman mielen osalta? Päättämällä ja pitäytymällä päätöksessä. Kun työskentelet, työskentele täysillä ja kun surffailet, surffaile täysillä – ei vähän kaikkea koko ajan. Katse kiekossa!

Opinnäytetyön ohjaaja – Superihminen?

Pian 3-vuotisen Vinkei-urani aikana olen tehnyt konkreettisia havaintoja siitä, miksi ja mihin minua tarvitaan. Miksi kukaan maksaisi siitä, että saa ohjausta opinnäytetyöhönsä tai opintoihin ylipäänsä – sitähän on kaikille saatavilla ilmaiseksi!

Kysyin kerran eräältä viisaalta ja kokeneelta psykologilta, mihin enää tarvitaan henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa – kaikkihan on netissä. Hän vastasi:

”Ihminen ei ole muuttunut mihinkään, vaikka ympärillä oleva maailma kaikkine tekniikkoineen on. Edelleen ihminen kaipaa ihmistä – ei konetta tai järjestelmää. Voimme etsiä netistä tietoa, mutta se ei koskaan korvaa ihmistä – kannustajana, innostajana, ongelmien ratkojana, ideoijana ja ajatusten selkiyttäjänä.”

Opinnäytetyön ohjaajan tehtävä on moniulotteinen. Ohjaaja on vankka asiantuntija, joka haastaa opiskelijaa kriittiseen ajatteluun ja älylliseen ponnisteluun aiheen tiimoilta. Toisaalta ohjaajan tuki, kannustus sekä ohjaava ja eteenpäin vievä palaute ovat olennaisen tärkeitä prosessin tarkoituksenmukaisen etenemisen kannalta. 

Omien havaintojeni mukaan ohjaajan tärkeitä ominaisuuksia ja tehtäviä ovat:

  • Palautteen antaminen (kannustava, rakentava, eteenpäin vievä),
  • Asiantuntijuuden ja ammattiosaamisen jakaminen (”mestari-kisälli-asetelma”),
  • Haasteiden ja ongelmien ratkominen yhdessä opiskelijan kanssa (hoksauttaminen, ideointi),
  • Avoin ja kunnioittava suhtautuminen (välitön vuorovaikutus, yksilöllisyys),
  • Säännöllinen ohjaus (yhteisesti sovittu aikataulu ja suunnitelma, sitoutuminen),
  • Kiinnostus opiskelijaa kohtaan (innostuksen ylläpitäminen, tuki).

Mielestäni kaikki ohjauksen parissa työskentelevät tekevät kutsumuksellista työtä, johon liittyy iso vastuu: työn keskeinen tavoite on auttaa ohjattavaa eteenpäin, olipa tilanne, asetelma tai aika mikä hyvänsä. Tällaisessa työssä ei voi (eikä saa) olla leipääntynyt – joka päivä joka ohjattava ansaitsee parasta antia, mitä ohjaajalla on annettavana. 

Usein (ja poikkeuksetta kaikkien asiakkaideni kohdalla) kuitenkin kuulen, että
  • ”Ei ohjaajalla ole aikaa”
  • ”En saanut mitään konkreettisia vinkkejä, että pääsisin eteenpäin”
  • ”Ei ohjaajaa kiinnosta”.
Opinnäytetyön ohjaajan ei tarvitse olla superihminen – riittää, että hän on ihminen ihmiselle, ohjaaja ohjattavalle. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa, että ohjattavalla on olo, että hän voi luottaa sekä ohjaajaansa että itseensä: ”kyllä tämä valmistuu, kyllä tämä onnistuu!”

IMG_4758.JPG

Rutiinin jäljillä

Työstressi, opiskelustressi, lomastressi, lomalta paluustressi…Stressiä on tarjolla stressin perään ja ajankohtaisin niistä lienee juuri nyt aloittamisen stressi. Miten saada jälleen olennaisesta kiinni – hyvin vietetyn (toivottavasti!) kesän jälkeen – koulunpenkillä ja työpaikalla?

Ihminen tarvitsee katkosta rutiininomaiseen suorittamiseen. Kehitystä, edistystä ja näiden myötä onnistumista ei synny ilman, että poikkeaa tavanomaiselta ja tutulta reitiltä. Työssä käyvät lepuuttavat rutinoituneita aivojaan vuosilomalla; opiskelijat taas lomailevat päätyöstään opiskelusta kesätöitä tehden. Sanotaan, että rutiinit tappavat luovuuden, ja nonstop-virtana näin varmasti on. Mutta kun lomailutauon jälkeen on jälleen aika keräillä konseptit kasaan ja palata arkeen, siinä auttaa nimenomaan rutiini(t)!

Aloittamista vastustava voima on suoraan verrannollinen siihen, kuinka työlääksi koki työn ennen lepuutustaukoa. Koululaiset ja opiskelijat kaipaavat jo pulpetin ääreen, jos siellä odottaa kiinnostavia oppiaineita, inspiroivia opettajia ja hyviä kavereita. Töitä paiskivia vetää takaisin töihin vastustamaton voima, jonka aikaansaa motivoiva, merkityksellinen ja omille resursseille oikein mitoitettu työ.

Toisaalta alkusysäykseen tarvitaan huomattavasti vähemmän ponnisteluita, jos kesän lepuutusjakso on ollut antoisa, riittävän tuntuinen ja se on vastannut koko vuoden kerääntyneitä toiveita ja odotuksia. 9-vuotias nokkela kummipoikani tokaisi, kun kysyin, onko mukavaa, kun koulu alkaa taas: ”Tarvitsen lomaa lomasta eli koulua!” Onnistunut loma siis!

Jos käyntiin pääseminen tuntuu hankalalta, kokeile, jos näillä lähtisi:

  • Aloita nyt! Kaikenlainen hyöriminen ja pyöriminen – epäoleellinen – kuluttaa energiaa monin verroin. Älä lykkää vaan lyki (eteenpäin)!
  • Tee jotain! Kukonaskelin, yksitellen, pikku hiljaa. Työ- ja opiskelupäivä kaipaa rakennetta ja rutiineja luovan toiminnan tueksi!
  • Poimi parhaat palat mieleen! Mitä hyvää oli lomassa, mitä hyvää ajassa ennen lomaa, mitä onnistumisia on odotettavissa? Filosofi Maija-Riitta Ollilan ajatuksin: keskity niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa ja unohda ne, joihin yksinkertaisesti et voi vaikuttaa.

Ready, steady, GO!

Täydellinen

…on hyvän pahin vihollinen.

Tämän oivallisen ohjenuoran sain loppuvaiheessa omaa diplomityötäni. Opinnäytetyö on hyvä oppimisprosessi kaltaisilleni viimeiseen asti viilaajille. Viimeistään tuolloin kannattaa alkaa hyväksyä epätäydellistä ja keskeneräistä. Nimittäin nykytyöelämässä tämä taito pitää opetella pikaisesti ja ennemmin kuin myöhemmin.

Mikä sitten on kyllin hyvä ja riittävästi?

Opin eräässä laatujohtamiskoulutuksessa yhden hyvin oleellisen asian laadusta ja laadukkaasta työstä. Siihen asti olin luullut, että laadukas = virheetön eli täydellinen. Mutta koulutuksessa laatu määriteltiinkin tuotteen virheettömyyden sijaan asiakastyytyväisyyden näkökulmasta: mikä on se laatutaso, joka riittää, jotta asiakas on riittävän tyytyväinen. Neuvottiin, että esimerkiksi ei kannata kyhätä ja kehittää vuosikausia jotain härpäkettä täydelliseksi, koska a) tämä prosessi on aivan liian kallis, b) asiakas ei maksa yli-laadusta, c) härpäke valmistuttuaan voi olla jo auttamattomasti vanhentunut asiakkaan alkuperäisiin toiveisiin ja tarpeisiin nähden.

Siksipä kaikessa tekemisessä kannattaa miettiä aluksi:

  • ketä ja mitä varten tätä teen,
  • mitä kohtuullisia (= järkevässä mittakaavassa toteutettavissa olevia) odotuksia tähän kohdistuu,
  • mikä on olennaista,
  • mitä tästä saan vs. mitä tähän panostan.

Tämä kaikki pätee myös opinnäytetyöhön. Miksi sitä teet: valmistuaksesi, päästäksesi tutkijanuralle, työllistyäksesi toimeksiantajayritykseen? Mitä odotuksia siihen kohdistuu: työn valmistumisnopeus, arvosana, tieteellinen artikkeli työn tuloksena, mainetta ja kunniaa puolelle suvulle? Mikä siinä on olennaista: oman osaamisen syventäminen, oman osaamisen osoittaminen, tutkinnon loppuun saattaminen? Mitä siitä saan ja paljonko siihen panostan: olenko kohtuuttoman stressaantunut, joudunko painiskelemaan ongelmien kanssa yksin, onko työllä arvoa jälkikäteen, kuka saa työstä kunnian ja ”palkan”, työllistynkö tämän avulla?

Uskalla määritellä raamit sinun gradullesi, diplomityöllesi, opinnäytetyöllesi. Sillä sinä teet sen omilla tavoitteillasi, ja siksi se on kyllin hyvä.