Sytyttäjä

Syttyy, ei syty, syttyy, ei syty…

Mikä sinut saa syttymään – ryhtymään, jatkamaan, ponnistelemaan, työskentelemään extra-energialatauksen voimin?

”Tätä minä juuri tarvitsen!” hihkaisi eräs väitöskirjaohjattavani kesken ohjaustapaamisemme. ”Että joku sytyttää ajatukseni!” hän jatkoi. Olimme pohtimassa ja terävöittämässä tutkimuksen tarkoitusta ja todellista ydintä. Ohjattavani oli itsekseen pohtinut ja pyöritellyt, käännellyt ja väännellyt, laajentanut ja rajannut, kyllästynyt ja välillä sotkeentunut ajatussolmuihin, kunnes minä ulkopuolisena vahingossa ja tietämättäni kysyin olennaisen jäljille johdattelevan kysymyksen. Kysymykseni löi kipinää kytevään tulipesään, ja väikkärinvääntäjä palasi uudelleen innostuneena sorvinsa ääreen.

Mikä saa idealampun syttymään – siinäpä oleellinen kysymys. Onko sytyke jotain, mikä tulee ulkoapäin vai syttyykö se sisälläsi? Onko se oikea olosuhde, liike, ääni (äänettömyys), kirja, suklaapala, toinen ihminen?

Olin peruskoulun jälkeen Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Opiskelin siellä paikallisessa high schoolissa mm. psykologiaa, ja ns. päättökokeena/loppuesseenä piti tehdä kirjoitelma aiheesta What ticks you off. Vaikka olin aika hyvä englannissa, minulla ei ollut silloin hajuakaan, mitä tuo lause tarkoitti. Nyttemmin ymmärrän tuon puhekielen ilmaisun, ja olen antanut sille oman merkityksen: syttyminen ärsyyntymisen kautta. Ärsyyntymispiikin antama energialataus on ainutlaatuinen, jonka hyvin voi kääntää omaksi voitokseen: ”Näytän niille!!”. Ei parhaiden aikaansaannosten taustalla tarvitse olla tuntien mindfulness-harjoitusta ja harmonista flow-tilaa. Joskus kelpaa totaali ärsyyntyminen –something that really ticks you off – ja sitä seuraava sisukas toimeen tarttuminen.

Ohjaajan, opettajan ja valmentajan ehkä tärkeimpiä ominaisuuksia on juuri sytyttäjän rooli. Mutta me kaikki voimme olla tätä toisillemme työyhteisössä, koulussa, harrastuspiireissä ja kotona. Joskus (ja aika usein) olennainen ei ole ilmeistä vaan sen oivaltaminen vaatii herättelyä, ääneen ajattelua, kyseenalaistamista ja aikaa.

Etsi ja haali ympärillesi näitä sytyttäjiä ja sytykkeitä, jotta tekemisessä säilyy palo!

Pakko!

Pakko on kautta aikain ollut huono motivaattori. Käskepä uhmaikäistä tai murrosikäistä tekemään jotakin ja reaktiona on 180 asteen käännös vastakkaiseen suuntaan. Nämä kriittiset ja välttämättömätkasvuvaiheet jo ohittaneilla reaktio ei (toivottavasti) ole enää yhtä kulmikas, mutta sama antienergia seuraa pakkoa. ”En tee!”, ”En jaksa!, ”Myöhemmin!”, ”Pidä tunkkisi!”. Jos opinnäytetyö koetaan pelkäksi pakolliseksi osaksi tutkintoa – vailla konkreettisempaa ja pidemmälle kantavaa merkitystä – oikeanlaisen energian ja tekemisen meiningin löytyminen voi olla haastavaa.

Synonyymisanakirjan mukaan pakko on ehdoton velvoitus tai vaatimus. Kuulostaa vaativalle ja käskevälle! ”Mutsi sanoo, että on pakko valmistua.”, ”En ole mitään, jos en valmistu!”. Pakko tulee ”ulkoa päin” – saneltuna, ilman yhteistä sopimusta tai neuvottelua. Tunnelma lässähtää, ja motivaation rakentaminen alkaa ensin ärsyyntymisenergian purkamisella. Ei kovin energiatehokasta!

Toisaalta yksi synonyymi pakolle on välttämättömyys. Itselleni tämä on moniulotteisempi ja sisältää positiivisemman latauksen. ”Haluan valmistua, koska se on välttämätöntä työpaikan saamisen kannalta.”, ”On välttämätöntä, että teen lopputyön valmiiksi, koska sitten saan palkankorotuksen.”. Välttämättömyys sisältää oivalluksen: kun teen jotain (minulta edellytetään jotain), se johtaa johonkin (positiiviseen, joka toimii palkkana tehdystä työstä). Liikkeelle lähteminen on helpompaa, koska on jo löytänyt motiivin lähteä liikkeelle!

On pakossa jotain hyvääkin – ja se liittyy ajalliseen suoriutumiseen. Rolf Dobelli kirjoittaa Viisaan toiminnan taidoista, ja selittää, miksi tarvitsemme ajallista pakkoa (= deadline) lähteäksemme liikkeelle: ”Vitkastelemme tärkeiden asioiden aloittamisessa, koska panoksen ja tuotoksen välillä on ajallinen kuilu. Kuilun ylittäminen vaatii paljon henkistä voimavaraa.”. Nyt olisi siis pakko olla vielä paljon henkistä kanttiakin! Itse en ole koskaan ollut huippu-urheilijan mielellä varustettu, henkisesti monikantikas. Sen sijaan olen yksinkertaisesti kääntänyt pakolliset deadlinet tavoitteiksi ja osatavoitteiksi matkalla kohti maalia ja henkilökohtaista ”ykköspallia”. Asetan itselleni ajallisen tavoitteen ja lähden järjestelmällisesti etenemään – välillä kukon askelin, välillä tiikerin loikin. Rolf Dobellilla on tähänkin oivallinen selitys:

”Vitkastelun voi lopettaa apukeinoilla, jotka estävät kaikki sijaistoiminnot. Tärkeimpiä apukeinoja ovat määräajat. Itse asetetut määräajat toimivat kuitenkin vain jos tehtävä jaetaan selkeisiin osatehtäviin, joilla kullakin on oma määräaikansa.” (Lähde: Helsingin Sanomat)

Elämässä on joko paljon pakkoja tai sitten välttämättömyyksiä. On kuluttavampaa joka kerta käydä ärsyyntymiskierroksen kautta ennen toimeen tarttumista kuin sytyttää sisäinen kunnianhimo oivaltamalla, miksi kyseinen asia on tarpeen tehdä. Toivon, että mahdollisimman moni opinnäytetyö olisi pakkopullan sijaan herkullinen, vastaleivottu korvapuusti – väistämätön nautinto ensimmäisestä palasesta lähtien!