Citius, altius, fortius

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin – ja halvemmalla.

Tällä teemalla on tänä syksynä käyty yleistä keskustelua (yliopisto-)opiskeluun liittyen. Opiskelijat pitäisi saada valmistumaan nopeammin (valtion tavoite työurien pidentämiseksi), valmistuvan aineksen pitäisi olla paremmin työelämän tarpeita vastaavaa (yritysten tavoite vastavalmistuneen tuottavuudesta)  ja heidän tulisi pärjätä mahdollisimman pitkälle itsekseen (yhteiskunnan tavoite pienentää sosiaali- ja terveysmenoja ja yliopistojen tavoite optimoida opintojen ohjaukseen kuluvia resursseja). Lisäksi koulutusta pitäisi voida tuottaa halvemmalla, koska julkiset rahat ovat loppu eikä lisää ole ihan äkkiä luvassa.

Halvalla vaan kun ei edelleenkään automaattisesti saa hyvää ja nopein ei välttämättä olekaan tuotteliain saati paras. Mikä tässä keskustelussa oikein on villakoiran ydin?

Olympialaisten motto on nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Tämä kuvastanee pyrkimystä eteenpäin, parempiin suorituksiin. Olympia-aatteen mukaisesti kuitenkin kaikki kilpailullisuuden ja paremmuuden tavoittelu toteutetaan ihmisten välistä harmoniaa ja yleistä rauhanpyrkimystä kunnioittaen. No, aidoin olympia-aatekin lienee jäänyt nykyaikaisen kilpavarustelun ja rahallisen tuoton tavoittelun jalkoihin. Näin on pikavauhtia käymässä myös koulutuksellemme, jonka perimmäisen pyrkimyksen luulisi olevan tuottaa omaan alaansa perehtyneitä, työelämätarpeita myötäileviä ja kulloistakin kehitystä ennakoivia, tyytyväisiä ja hyvinvoivia nuoria aikuisia.

Mutta raha. Se on pelin nimi. Tarkastellaanpa mitä sillä (ja sen maksimoinnilla) saa.

  • Yliopistot saavat rahaa tutkintoon valmistuneista opiskelijoista. Tältä pohjalta jokainen opiskelija, joka ei valmistu yleisen tavoiteaikataulun mukaisesti, sekä maksaa lisää että on rahan menetys yliopistolle, kunnes valmistuu. Lisäksi jokainen alaa kesken opintoja vaihtava on pelkkä rahan menetys tältä opiskeluajalta.
    => Oletus: Jos ”valmistumattomuus” ja alan vaihto sanktioidaan erilaisin rajoituksin ja etuusmenetyksin, opiskelijat valmistuvat nopeammin ja saavutetaan huomattavaa säästöä.
  • Kun opiskelijat valmistuvat rivakkaan tahtiin, saadaan työmarkkinoille lisää työvoimaa.
    => Oletus: Siitä on pian kuulemma todella pulaa. Nopeus ja tehokkuus – näillä ei ole sivuvaikutuksia.
  • Luennot sitovat resursseja ja aiheuttavat kustannuksia. Myös monipuolinen kurssitarjonta on kallista.
    => Oletus: Kun järjestetään luentoja isommille joukoille kerralla ja järjestetään mahdollisimman paljon verkko- ja etäopiskelumahdollisuuksia, tavoitetaan kerralla enemmän kuulijoita eikä fyysisiä luentoja tarvitse järjestää niin montaa/usein.

Näillä keinoin raha voittaa. Mutta yleensä pelissä kuin pelissä aina, kun joku voittaa, toinen häviää. Tarkastellaanpa mahdollisia menetyksiä.

  • Rahan ollessa toiminnan ohjauksen motiivina menetetään paljon – kaikissa toimintaympäristöissä. Moni puhuu yliopiston nollatutkimuksesta (lähinnä pro gradu -tutkielmiin ja orastaviin väitöstutkimuksiin liittyen), putkiopiskelijoista (laput silmillä suoritetaan tutkintoa) ja kilpailuilmapiiristä (rahan maksimointi ja flow/luovuus harvoin mahtuvat samoihin piireihin).
  • Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin – jaksaa, jaksaa! Oliko opiskelun tarkoitus olla kivaakin?
  • ”Massasyöttö” toimii tietyllä tasolla, mutta mitä sisäistetympiä oppimistuloksia odotetaan, se edellyttää vuorovaikutteista opettamista, yksilöllistä ohjausta ja ennen kaikkea aikaa prosessoida ja antaa prosessoitua. Karsimalla kurssitarjontaa pakotetaan opiskelijat valitsemaan välttämättömyys oleellisen sijaan.

Opiskelu ja opetus säästön ja optimoinnin kohteena rahan näkövinkkelistä on vaarallista. Keskustelun ytimessä pitäisi olla ennemminkin hidasteiden ja suoranaisten esteiden purkaminen opiskelun tieltä nopeusvimman sijaan. Uskaltaisin ehdottaa yliopistoihin ensihätään toiminnan ohjausfilosofioiksi ketterämpiä menetelmiä, pakonomaisesta arvovallan puolustamisesta luopumista, yliopisto-ovien avaamista aidon yhteistyön merkeissä ja kohtuullisuusperiaatetta täydellisen tieteellisyyden pyrkimykseen.

Maailma on muuttunut. Nykyiset opiskelijat eivät enää motivoidu adrenaliinista juostessaan keppiä pakoon, ja yritykset eivät enää pärjää kyhäillen vuosikausia salassa jotain kaiken kattavaa härpäkettä. Onneksi.