Työkyky ja työhyvinvointi ovat 2000-luvun hittiteemoja: hyvinvoiva työntekijä on tuotteliaampi ja tehokkaampi ja jaksaa työssään paremmin. Opiskelu on opiskelijan työtä – oppiminen ja opitun soveltaminen tämän työn tulos. Siksi onkin merkittävää, että erityisesti viimeisen vuoden aikanaopiskelukyky ja opiskeluhyvinvointi on erikseen nostettu esiin omana tärkeänä kokonaisuutena.
Opiskelijabarometri (ensimmäinen laatuaan) selvittää opiskelijoiden arkeen, koulutusvalintoihin, opintojen etenemiseen ja opiskeluaikaiseen työssäkäyntiin liittyviä teemoja. Barometrin ensimmäiset tulokset esiteltiin 21.10.13 Suomen ylioppilaskuntien liiton Opiskelukyky-seminaarissa, joka oli kolmivuotisen Kyky-hankkeen huipennus.
On ilahduttavaa, että opiskelun perusedellytyksiin liittyviä asioita on alettu mitata ja seurata. Onhan yksi tunnetuimmista laatujohtamisen ja kehittämisen perussäännöistä se, että vain sitä voi hallita, mitä mittaa. Mitattavuuteen ja sitä kautta kehittämiseen tähtää myös uusi valtakunnallinen Kandipalaute (ent. YOPALA), joka toteutetaan 2 kertaa vuodessa jokaisessa yliopistossa ja jonka tarkoituksena on selvittää kandidaatintutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja heidän kokemuksiaan opintojen sujumisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on suunnitellut, että vuodesta 2015 lähtien vuosittain noin 3 prosenttia yliopistojen perusrahoituksesta jaetaan juuri Kandipalautteen perusteella.
Tuoreen opiskelijabarometrin tuloksista on nostettu esiin kolme pääkohtaa. Näitä on mielenkiintoista pohtia tarkemmin.
1. ”Jopa 10% ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoista kokee tehneensä epäonnistuneen koulutusalavalinnan.”
Tietynlaisten ulkoapäin saneltujen, ”hyvää tarkoittavien ohjaustoimien” seuraus ei automaattisesti ole positiivinen ja haluttu. Esimerkkejä tällaisista voisi olla mm. suoraan lukiosta valmistuneiden suosiminen korkeammilla lähtöpisteillä opiskelijavalinnassa tai toisaalta itsenäiseen ja itseohjautuvuuteen kannustava sekä massoille suunnattu opintojenohjaustyyli. Ensimmäinen voi pakottaa hakemaan opiskelupaikkaa, vaikka omat vahvuudet ja mielenkiinnonkohteet eivät olisi vielä selvillä ja jälkimmäinen voi johtaa siihen, että syvempää ja enemmän yksilöllistä ohjausta kaipaava voi jäädä muiden jalkoihin.
Yksi mielenkiintoinen selittävä tekijä tyytymättömyydessä alavalintaa kohtaan oli muiden odotuksiin perustuva hakumotiivi (HS 21.10.13). Kenen pyrkimyksiä opiskelija onkaan toteuttamassa?
2. ”Omalla alallaan työskentelevien valmistumisvaiheen yliopisto-opiskelijoiden odotukset ja käsitykset tulevaisuudesta ovat huomattavasti muita positiivisemmat.”
Opiskelunaikaisen työskentelyn vaikutuksista on keskusteltu aktiivisesti erityisesti tänä syksynä – osana ajankohtaista, yhteiskunnallista työurien pidentämiseen tähtäävää tavoitetta. Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit ovat hyvä esimerkki siitä, että 1) työskentely opintojen ohessa vauhdittaa työllistymistä ja 2) opiskelujen aikainen työkokemus kehittää työelämän kannalta keskeistä osaamista ja siten lisää motivaatiota. On epäolennaista ja turhaa rajoittaa opiskelijoiden työssäkäyntiä, sillä työskentelystä hyötyy kokonaisuutena kaikki tahot. Pelkkä kapea-alainen valmistumisnopeuteen perustuva opiskelijoiden höykkyytys ei ole tarkoituksenmukaista.
3. ”Opinnoistaan innostuneet opiskelijat käyttävät muita enemmän aikaa opintoihinsa ja suorittavat enemmän opintopisteitä lukukaudessa kuin muut.”
Mistä syntyy motivaatio, into ja ilo jotain asiaa kohtaan? Merkityksellisyydestä, onnistumisen kokemuksista, edistymisestä, palautteesta, palkasta? Kun kokee tekevänsä merkityksellisiä asioita, onnistuu tekemisissään säännöllisesti ja saa panostuksestaan konkreettisen hyödyn, ei motivaatiota ja intoa tarvitse etsimällä etsiä. Periaatteessa yksinkertaista. Käytännössä toteuttamiskelpoista?
Ja vielä yksi juttu – ehkä se kaikkein tärkein.
”Yhdeksän kymmenestä yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijasta piti tärkeänä toisilta opiskelijoilta saatua tukea. Lähelle sitä ylsivät ystävät ja sukulaiset.” HS pääkirjoitus 22.10.13
Eräs tuntemani psykologi, joka on vuosikausia auttanut mm. graduahdistuksen kanssa painiskelevia opiskelijoita, on osuvasti sanonut, että ihmistä opiskelija tarvitsee jumiutuneen prosessinsa edistämiseksi. Uskallan väittää, että mitä laajempia ja monimutkaisempia asioita opiskellaan, sitä sosiaalisempaa oppiminen väistämättä on. Reflektointi, palautteen antaminen ja saaminen sekä yksinkertaisesti pohdiskeleva keskustelu aiheen ympärillä – siitä oppiminen kumpuaa.
Onneksi 2010-luvulla ei enää tarvitse perustella, miksi opiskelukyky on niin tärkeää kaiken ja kaikkien kannalta. Voidaan keskittyä olennaiseen eli mm. opiskelijabarometrin mittaustulosten jalkauttamiseen konkreettisina toimenpiteinä sinne, missä opiskelijakyky piileksii ja kaipaa nostetta. Siispä hihat ylös ja hommiin!
Mikä sinun mielestäsi on olennaisin opiskelukykyä lisäävä ja ylläpitävä asia?
