Gradu valmiiksi nopeasti – ”just do it”

Opinnäytetyölle (pro gradu, diplomityö, AMK:n opinnäytetyö) on asetettu tietyt oppimistavoitteet ja opintopistevaatimukset ja sitä kautta työn edellyttämä ohjeellinen työmäärä. Käytännössä opinnäytetyöprosessi on kuitenkin yksilöllinen – ”one size does not fit all”. Ainakin nämä seikat määrittelevät sitä, kuinka kauan opinnäytetyön valmistuminen vie:

  • oma arvosanatavoite
  • toimeksiantajan tavoite (kenelle työn teet)
  • valitut menetelmät
  • ohjausresurssit
  • oma kokonaiselämäntilanne.

Joskus opinnäytetyöprosessi kaipaa pikakelausta eteenpäin: olet ehkä aloittamassa työssä, joka edellyttää valmista tutkintoa, tai opinto-oikeutesi on päättymässä. Silloin kannattaa keskittyä oleelliseen: ”katse kiekkoon”! Karsi opinnäytetyösi ja itsesi ympäriltä kaikki turha höttö ja ryhdy toimeen:

  1. Madalla omaa rimaasi ja määrittele uudelleen oma tavoitteesi opinnäytetyön suhteen: ”Haluan vain valmistua”. Arvosanalla harvoin on merkitystä tulevaisuutesi valintojen suhteen ellet ole pyrkimässä jatko-opiskelijaksi.
  2. Listaa kaikki opinnäytetyöhösi oleellisesti liittyvät tahot ja sovi uudesta lähestymistavasta heidän kanssaan: ”Let’s just do this!” Kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan vain opinnäyte sinun kyvystäsi soveltaa vuosien varrella oppimaasi ja dokumentoida tuotos tiettyjen dokumentointiohjeiden mukaan.
  3. Rajaa aihe ja sisältö tarvittaessa tarkemmaksi: ”Tämä on VAIN gradu”. Kyky rajata ja pysyä aiheessa on myös yksi hyvän opinnäytetyön arviointikriteeri!
  4. Pysy aktiivisessa yhteydessä ja hyvissä väleissä ohjaajasi kanssa samalla, kun pysyt jämäkkänä: ”Tämä on MINUN gradu”. Ohjaajallasi saattaa olla erilainen kunnianhimo sinun työtäsi kohtaan, mutta lopulta teillä on yhteinen tavoite: kuitata sinut ulos yliopistosta.
  5. Linnoittaudu ”gradukuplaan””just do it”! Keskity tekemiseen aina täysillä – muuna aikana älä lotkauta sille ajatustakaan. Kyseessä on hyvin rajallinen ajanjakso elämässäsi: se alkaa ja se loppuu. Ja mitä nopeammin se loppuu, sitä vähemmän aikaa se ahdistaa tai vie iloa muulta elämältä.
  6. Pyydä ja ota vastaan apua! Graduoppaista voi löytää kimmoketta kirjoitusprosessilleen, jos niitä on aikaa lukea. Lue ainakin tsemppikirjoitukset, miten saada gradu valmiiksi kuukaudessa. Muista myös hyödyntää kirjaston henkilökunnan ammattitaitoa lähteiden löytämisessä. Ja jos haluat kokeilla todellista pikakelausta opinnäytetyöprosessillesi, Vinkei’n vinkeillä ja palvelulla valmistut varmasti.

 

Anna lahjaksi valmistuminen!

Onko lähipiirissäsi joku, joka tuskailee jumahtaneiden opintojen tai lopputyön kanssa? Tai tarvitsetko itse konkreettista apua opiskelutavoitteesi saavuttamiseksi?

Nyt Sinulla on mahdollisuus antaa lahjaksi valmistuminen – joko jollekin läheisellesi tai vaikka itsellesi! Vinkei tarjoaa kevääksi 2017 ilmaisen ohjauslahjan yhdelle opiskelijalle missä päin Suomea tahansa!

Lahjan sisältö

  • Lahjan sisältämä ohjaus on tarkoitettu tietyn tarkkarajaisen opiskelutavoitteen saavuttamiseksi.
  • Lahja sisältää 1,5h ohjausta per jokainen täysi työviikko välillä 16.1.-26.5.17. poislukien vko 10. Yhteensä siis 21h ohjausta, jonka arvo on 1365€!
  • Ohjaus on yksilöllistä.
  • Ohjaus voi olla esim.
    1) opinnäytetyön prosessin ohjausta tai sisällön kommentointia (projektin palastelua, aikataulutusta ja seurantaa, menetelmäohjausta, rakenteen muokkausta, palautetta sisällöstä, oikolukua, englanninkielisten lähteiden läpikäymistä yhdessä jne.),
    2) paikalleen jämähtäneiden opintojen edistämistä ja loppuun saattamista (esteiden ja hidasteiden raivausta, projektin palastelua ja ohjausta, etenemisen seurantaa ja sparrausta),
    3) opiskelupaikan tavoittelua (oman urapolun ja potentiaalin tiedostamista ja kirkastamista, pääsykoeurakan palastelua ja ohjausta sekä lukusparrausta jne.) tai muuta vastaavaa yksilöllisen tilanteen pohjalta.

Tee näin

  1. Kirjoita mahdollisimman selkeä kuvaus opiskelutavoitteesta, joka tulisi saavuttaa kevään 2017 aikana. Tavoite voi olla esim. gradun tai muun opinnäytetyön valmiiksi saattaminen, paikalleen jämähtäneiden opintojen loppuun saattaminen, opiskelupaikan saavuttaminen tmv. Oleellista on, että se on jokin selkeä ja tarkkarajainen tavoite. Voit myös kuvata, mikä mahdollisesti on ollut tähän asti esteenä tai hidasteena tavoitteen saavuttamisessa.
  2. Lisää myös kuvaus lahjan saajasta ja miksi juuri hänen tulisi saada tämä lahja.
  3. Lähetä kuvaus yhteystietoineen alla olevalla lomakkeella viimeistään 18.12.16.

Lahjan ehdot

  1. Lahjan saajan tulee olla sitoutunut projektin läpiviemiseen!
  2. Lahjan saajan tulee pitää päiväkirjaa ohjauksen kulusta ja projektin etenemisestä esim. blogin muodossa (ei tarvitse olla julkinen).
  3. Lahjan saajan tulee olla uusi Vinkei’n asiakas.
  4. Ohjaus voi tapahtua etänä Skypellä/puhelimitse tai naamatusten (Oulun seutu).
  5. Käytännön ohjausajoista ja -menetelmistä sovitaan yhdessä lahjan saajan kanssa.

Kuka lahjan saa

Vinkei valitsee kaikista ehdotuksista lahjan saajaksi sellaisen opiskelijan, jonka tarina kolahtaa eniten! Lahjan saajalle (ja ehdottajalle) ilmoitetaan lahjasta perjantaina 23.12.16. Lahjan saajan tarina julkaistaan Vinkei’n Facebook-sivulla lyhyesti ja ilman tunnistettavia tietoja.

Lisäys 22.12.16: Ja kuka lahjan saa? Eräs opiskelija, jolla on unelma! Unelman toteutumiseksi ensin täytyy saada keskeytyneet opinnot saatettua kokonaan loppuun ja sitten avattava seuraava portti matkalla tuota unelmaa kohti. Hyvää joulua ja hyvää yhteistä ”ohjausmatkaa” meille!

Ehdota lahjan saajaa!

vinkei_wordcloud

Kunnes gradu meidät erottaa

Helsingin Sanomissa on alkusyksystä käyty vilkasta mielipidekeskustelua gradun viivästymisestä (nimerkki Te amo HS 27.8.16) ja ylipäätään opiskelijoiden jumittumisesta yliopistoon ikiopiskelijoiksi (nimimerkki Aina on toivoa HS 29.8.16). Toimittaja Tuomas Kokko (HS 27.8.16) alleviivaa jutussaan, että ”työpaikan saaminen, perhetilanteen muuttuminen ja lapsen saaminen ovat yleisimmät syyt, jotka johtavat siihen, että gradu jää kesken”. Dosentti Timo Jokelan mukaan (HS 30.8.16) opiskelijat lähtevät tekemään liian hienoa gradua, mikä johtaa kompasteluun.

Kaikki nämä siis opiskelijan omaa syytä.

Oman ohjauskokemukseni mukaan todellisia juurisyitä gradun keskeneräisyyteen on puhtaasti kaksi: 1) gradun ”leijuminen” ja 2) ohjauksen puute. Molemmat syyt pätevät myös yleiseen opintojen viivästymiseen: työelämäyhteys on monissa maisteritutkinnoissa ohut, samoin yleinen opintojen ohjaus ja kiinnostus yksittäistä opiskelijaa kohtaan sen jälkeen, kun hän on solahtanut systeemiin sisään.

Mitä tarkoitan gradun ”leijumisella”? Sitä, että sen aihe ei ole riittävästi kiinnittynyt mihinkään. Sillä ei ole toimeksiantajaa tai tilaajaa, se ei välttämättä liity tekijänsä mielenkiinnon kohteisiin tai tulevaisuuden tavoitteisiin tai aihe on laitoksen ydintutkimusintressien ulkopuolella. Tästä seuraa, että gradulla ei ole määräaikaa eikä se kiinnosta riittävästi ketään. Jos aihe on pelkästään keksitty sen sijaan, että se kumpuaisi jostakin ajankohtaisesta, omia intressejä liippaavasta tutkimusongelmasta tai -tarpeesta, gradu tehdään vain, koska se on pakko tehdä – tutkintoon valmistumisen takia. Hieno lähtökohta puolen vuoden työurakalle?

Myös tutkinto voi ”leijua”. Ei ole tavatonta, että maisteriksi voi valmistua vailla mitään alan työkokemusta – konkreettista kosketusta siihen, mitä minusta olisi tarkoitus tulla isona. Tämä eroaa oleellisesti esimerkiksi diplomi-insinööritutkinnosta, johon kuuluu pakollisena osana oman alan työharjoittelu, ja diplomityö tehdään lähes poikkeuksetta jollekin toimeksiantajalle – hyvin todennäköiselle tulevalle ensimmäiselle työnantajalle.

Poikkeuksetta jokaista opiskelijaa, jonka kanssa olen työskennellyt, vaivaa riittämätön ohjaus opinahjon toimesta. Käytännössä opiskelija kaipaa säännöllistä palautetta, yhdessä ideointia, hoksauttamista, tsemppausta, mielipiteiden vaihtoa – ei siis mitään, mihin tarvittaisiin rakettitieteen professoria mutta fiksua ja kiinnostunutta ihmistä kylläkin. Valitettavan usein ohjaajalla ei kuitenkaan ole tähän joko aikaa tai intressiä. Käytännössä ohjaajalla (=professorilla) voi olla yhtä aikaa kymmeniä graduohjattavia oman tutkimustyön ohessa. On matemaattinen mahdottomuus, että ohjaaja tällöin voisi panostaa yksittäiseen opiskelijaan, vaikka kuinka haluaisikin.

Kun siis tähän ”näköalattomaan pakkotyöhön” yhdistetään sekä määrällisesti että laadullisesti hutera ohjaus, voi vain todeta, että sitä saa mitä tilaa. Ja tilaajahan on yliopisto – lopulta käytännössä yhteiskuntamme.

Mielenkiinnolla seuraan, milloin olemme vihdoin valmiita myöntämään, että yliopistonkin olisi aika alkaa tarkastella mikä siellä systeemissä oikein mättää, kun emme saa opiskelijoitamme valmistumaan. Ehkä yksityiset toimijat voisivat jollakin tavalla osallistua opiskelijoiden exit-prosessin parantamiseen, jumiin juuttuneiden eteenpäin tuuppimiseen, siinä missä nykyään valmennuskurssiyritykset ovat jo kyseenalaistamaton osa entry-prosessia? Tällöin opiskelijasta tulisi virallisesti asiakas ja ohjaajasta palvelun tarjoaja – ja palvelun paremmuudesta tavoittelemisen aihe.

Mutta näin radikaalissa ehdotuksessa tulee helposti astuneeksi pyhälle maalle, jolle vajaaoppineen, ulkoa päin huutelevan, ei kuulu kevyin askelin astua. Ehkä yksinkertaisinta onkin lähteä lähestymään asiaa kysymällä kukin itseltään:

”Olisinko valmis työskentelemään palkatta puoli vuotta täysipäiväisesti sellaisen työn parissa, josta mahdollisesti merkittävimpänä tuotoksena on 80 sivua tekstiä, jota kukaan ei koskaan lue saati tule hyödyntämään?”

Tähän vastaamisen jälkeen voisi jatkaa pohtimalla sitä, mikä lopulta on se, mitä olemmekaan tavoittelemassa, mikä on olennaista: valmis gradu ja tutkinto vai osaava ja motivoitunut tulevaisuudentekijä.

Edessä loistava tulevaisuus!

Kuuma, kuumempi, kuumin puheenaihe ja pähkäilyn aihe monelle nuorelle juuri nyt on mikä minusta tulee isona. Vaikka aihe itsessään sisältää positiivisen latauksen ja odotuksen tunteen omaa tulevaisuutta kohtaan, monia ahdistaa ulkoapäin tuleva paine, että maaliin pitäisi osua kerrasta – mieluiten napakymppiin. Tässä muutamia ajatuksia toivottavasti lievittämään valintoihin liittyvää ahdistusta ja buustaamaan uskoa omaan tulevaisuuteen.

1. Tuleeko minusta substantiivi vai adjektiivi?

Kuinka moni inhoaa ylioppilasjuhlien vakiokysymystä ”Noooh, mikä sinusta sitten tulee isona?”, jonka kaikessa hyväntarkoittamisessaan mummi tai kummi esittää? Aika moni, ja ainakin ne, jotka eivät vielä tiedä. Mitäs jos päättäisitkin vastata – ainakin mielessäsi – että minusta ei tule isona substantiivia vaan kasa adjektiiveja!

Opettaja, insinööri, kirvesmies, kokki…vai yritteliäs, luova, inspiroitunut, muuntautumiskykyinen…?

Mikä minusta tulee isona -ajattelu muuttuukin mitä minusta tulee isona -ajatteluksi, mikä vapauttaa titteli- ja tutkintokahleista. Opiskelitpa mitä tahansa ja kuinka kauan tahansa, se ei mene hukkaan. Eläkevirkoja ei ole – on työtä, joka muuntuu ja uudistuu jatkuvasti. Itse asiassa tulevaisuudessa työ etsii tekijäänsä: moniosaajaa, innostunutta uuden oppimisen ammattilaista. Oletko se sinä?

2. Onko minulla pakko olla unelmia?

Paljon puhutaan siitä, että ihmisellä pitää olla unelmia. Mikäpä siinä, kyllähän sisällä läikähtää, kun ajattelee Karibian risteilyä tai Route 66:iä tai eläkepäiviä jossain paratiisisaarella. Mutta onko unelmia pakko olla, jotta pääsee elämässä eteenpäin?
Toiset ovat enemmän unelmaorientoituneita kuin toiset. Joidenkin on lähes mahdotonta saada itseään liikkeelle, saati luovaan lentoon, jos tekeminen ei ole mielekästä eikä sovi omien mieltymysten pirtaan. Toiset taas ajattelevat, että mitä höttöä puhe unelmista onkaan: kääritään vaan hihat ja aletaan töihin!

Toiset tiedostavat ajattelemalla, toiset tekemällä. Molemmilla tavoin voi toimia määrätietoisesti ja edetä kohti omalta tuntuvaa elämää. Millaisen elämän sinä haluat?

3. Kenen odotukset – minun vai jonkun muun?

Odotukset voivat ohjata – tai rajoittaa. Näin kerran näytelmän, joka kertoi häävalmisteluista. Näytelmän ydinajatukseksi muodostui, että itse asiassa häät eivät olekaan morsiamen vaan morsiamen äidin. Uskalla pysähtyä miettimään, kenen unelmia oletkaan lähdössä ”toteuttamaan” – kenen elämää elät.

Toisaalta ole myös niin rohkea, että annat vanhempiesi, sukulaistesi, ystäviesi ja opettajiesi kylvää sinuun uusia alkuja. Älä tyrmää kaikkia vinkei heti tai periaatteen vuoksi – heillä on hyvä tarkoitus vinkein takana! Mitä kaikkea voitkaan heiltä saada?

4. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?

Ajattelija Richard Bachin mukaan katastrofi on huppupäinen mahdollisuus. Nykymaailmassa mikään ei tule valmiiksi. Miksi siis tänään pitäisi tietää, mitä (kaikkea) minusta tulee?
Uskon, että opiskelu kannattaa aina. Pääasia, että show goes on. Ei ole niinkään väliä, mikä ja missä se show on. Vääriä ovia ei ole – on erilaisia vaihtoehtoja, joiden taakse kätkeytyy erilaisia mahdollisuuksia. Moniko keilaaja saa elämänsä ensimmäisellä keilauksella täyskaadon tai sen perään vielä sarjan niitä?
Olen itse ajatellut asian jopa niin, että onneksi unelmat/suunnitelmat eivät toteudu! Nimittäin emme välttämättä edes osaa unelmoida niin hienoista asioista mitä meille lopulta tapahtuukaan.

Sinusta tulee isona…vaikka mitä! Osan päätät itse, osaan ajaudut sattuman kautta, osaan et voi välttämättä vaikuttaa. Tästä kaikesta kuitenkin muodostuu oma uniikki polkusi, ja edessäsi siintää loistava tulevaisuus!

20160322_115803

Iso kivi

Kuulin sattumalta viereisen lounaspöydän ääressä käydyn keskustelun graduvaiheeseen liittyen. Joukko eri vaiheessa olevia opiskelijoita kävi läpi omia ja kanssaopiskelijoiden ajatuksia gradun teosta, ja puheeksi tuli useamman kerran termi graduahdistus. Eräs opiskelija esitti ajatuksen, että graduun liitetään puolin ja toisin suuria odotuksia – aivan turhaan. Kanssalounastajat olivat yhteneväistä mieltä.

Jari Sinkkonen on hyvin kuvannut sitä, mistä/miksi stressi syntyy. Ihminen stressaantuu, kun a) odotukset häntä kohtaan ovat ylipäänsä epärealistisia ja/tai b) kun omat voimavarat eivät riitä täyttämään itse tai ulkoapäin asetettuja tavoitteita ja vaatimuksia. Myös tietynlainen hallinnan tunne liittyy stressin kokemukseen: mitä enemmän tuntee, että itse voi vaikuttaa asioihin, sitä epätodennäköisemmin asiasta/tilanteesta stressaantuu.
Eipä siis ihme, että opinnäytetyö näyttäytyy jo etukäteen stressiahdistusmörkönä.

Stressiahdistusmörön karkoitukseen suosittelen seuraavia pohdintoja:

Kohtuulliset odotukset

Mitä odotan itse? Mitä muut odottavat? Miten nämä eroavat toisistaan ja mitä asialle kannattaa tehdä?

Loppujen lopuksi kyseessähän on ”vain” opinnäytetyö. Pääodotus ja -tavoite on saattaa opinnot päätökseen – sekä opiskelijan että oppilaitoksen näkökulmasta. Ja tärkein odotusten asettaja on kuitenkin minä itse.

Omat voimavarat

Mikä on kokonaistilanne elämässäni? Paljonko aikaa ja paukkuja minulla on laittaa? Mikä on olennaista?

Elämä on kokonaisuus, jossa opinnäytetyö on pikkupikku siivu. Opinnäytetyölle ei kannata antaa pikkusormea enempää ja sekin hallitusti ja rajatusti – muun elämän ympärillä tukemana.

Pallo hallussa

Älä hämäänny – mistään. Opinnäytetyön edetessä uusia vaatimuksia satelee, takavasemmalta kaartaa eteesi hidastustöyssyjä, ohjaaja tuntuu välinpitämättömältä, aihe lakkaa kiinnostamasta, flunssa iskee jne. Päätä jo alussa, että sinä olet tämän projektin päällikkö ja että viet sen maaliin – tuli mitä tuli.
Äläkä kainostele pyytää apua. Apua on olemassa ja sitä saa. Joskus pelkkä tieto siitä riittää vierittämään ison kiven ja taakan pois painamasta ja hidastamasta.

Houkutus, keskeytys, houkutus, keskeytys…

Idea tästä kirjoituksesta on hautunut mielessä jo jonkin aikaa, ja se syntyi työskenneltyäni erään asiakkaani kanssa. Hän otti yhteyttä, koska hänellä oli hankaluuksia opintojen loppuun saattamisessa ja gradun aloittamisessa. Kun aloin selvittää, mistä juurisyystä oli kyse, kävi ilmi, että hänellä ei ollut mitään vaikeuksia mm. tuottaa laadukasta tekstiä tai jäsentää asioita eikä häneltä puuttunut motivaatiota tai kiinnostusta aihetta kohtaan. Hänen suurin vaikeus oli asiaan ryhtyminen tai pikemminkin, asiassa pysyminen eli kaiken muun houkuttavan välttäminen, kun opiskeluhetki oli käsillä.

Tuntuuko tutulta?

Oman opiskeluaikani houkutukset olivat todella kivikautisia nykyaikaan verrattuna: kyllä kämppä kiilsi tenttiviikkojen aikaan! Nyt kun jokaisen taskussa kulkee täydellinen viihde- ja viestikeskus, houkutus keskeytyksille on melkein ylipääsemättömän suuri. Mutta jos oikeasti pitää saada jotain aikaan, keskeytykset on minimoitava.

Liikkeelle lähteminen vaatii aina enemmän energiaa kuin liikkeessä pysyminen. On voitettava lepokitka. Jos tekeminen koko ajan keskeytyy, joudut aloittamaan uudelleen ja uudelleen, ja tuhlaat sekä aikaasi että energiaasi.

Esimerkiksi: Alat lukea tenttiin. Menee hetki, ennen kuin orientoitumisvaihe aivoissasi on valmis ja lukeminen ”tuottavaa”. 1/2h:n päästä mieli alkaa vaeltaa: ”Vitsi, mä unohdin laittaa X:lle viestin siitäjasiitä-asiasta.” Otat heti puhelimen käteen ja alat naputella viestiä, ja samalla huomaat, että pari sähköpostiakin on tullut. Alat lukea niitä, ja FB-virtakin houkuttaa tarkistamaan, ettei vain mitään tärkeää ole mennyt ohi. 15min on kulunut huomaamatta. Havahdut, että ”ai niin, munhan piti lukea tenttiin”. Vaihdat puhelimen tenttimatskuun, mutta päässä pörrää kaikkea muuta. Taas pitää aloittaa uusi orientoituminen, johon menee hetki ennen kuin keskittyminen on sitä luokkaa, että lukemisesta jää jokin pysyvä jälki muistiin.

Vinkei’n vinkki, kun oikeasti pitää saada jotain aikaan:

Mitä teetkin, tee täysillä sitä. Keskity siihen, älä anna mielesi haikailla jotain toista asiaa. Ja kun tuntuu, että ei enää jaksa / kiinnosta / pysty keskittymään, lopeta ja siirry seuraavaan asiaan, jota jälleen teet täysillä unohtaen edellisen / muun tekemisen. Katse kiekossa!

Jotta esim. tenttiin lukemisesta tai gradun kirjoittamisesta syntyisi tavoiteltua tulosta, on pysyttävä liikkeellä. Työskentelyä voi verrata unen eri vaiheisiin, ja tuottavassa työskentelyssä tarvitaan ”syvätyöskentelyvaiheita”, jolloin fokus on kirkas, mieli ei pompi asiasta toiseen ja yhtäaikaisia keskeneräisiä tehtäviä on mahdollisimman vähän. Pomodoro-tekniikka jaksottaa tekemistä lyhyehköihin osiin, joiden avulla massiiviselta tuntuvaa urakkaa voi jakaa mielekkäämpiin palasiin ja siten helpottaa keskittymistä. Kannattaa kokeilla, minkä pituinen jakso on itselle se sopivin ja tuotteliain, jotta syvätyöskentelyä ehtii tapahtua. Ja tauoilla ei kannata langeta houkutuksiin vaan vasta koko työskentelyn päätteeksi – viihde- ja viestikeskus saa odottaa!

Kun aloin kirjoittaa tätä kirjoitusta, ruudulle pomppasi mainos uudesta tekstieditorin ominaisuudesta – aivan kuin maailmankaikkeus olisi tiennyt, mistä aion kirjoittaa:

”Enable distraction-free writing mode, and everything surrounding the editor will fade away when you start typing. Move your mouse out of the editor to reveal everything again.”

Teknisesti on mahdollista sulkea kaikki ulkoiset houkuttimet keskittymisen takaamiseksi, mutta kuinka se tehdään oman mielen osalta? Päättämällä ja pitäytymällä päätöksessä. Kun työskentelet, työskentele täysillä ja kun surffailet, surffaile täysillä – ei vähän kaikkea koko ajan. Katse kiekossa!

Täydellinen

…on hyvän pahin vihollinen.

Tämän oivallisen ohjenuoran sain loppuvaiheessa omaa diplomityötäni. Opinnäytetyö on hyvä oppimisprosessi kaltaisilleni viimeiseen asti viilaajille. Viimeistään tuolloin kannattaa alkaa hyväksyä epätäydellistä ja keskeneräistä. Nimittäin nykytyöelämässä tämä taito pitää opetella pikaisesti ja ennemmin kuin myöhemmin.

Mikä sitten on kyllin hyvä ja riittävästi?

Opin eräässä laatujohtamiskoulutuksessa yhden hyvin oleellisen asian laadusta ja laadukkaasta työstä. Siihen asti olin luullut, että laadukas = virheetön eli täydellinen. Mutta koulutuksessa laatu määriteltiinkin tuotteen virheettömyyden sijaan asiakastyytyväisyyden näkökulmasta: mikä on se laatutaso, joka riittää, jotta asiakas on riittävän tyytyväinen. Neuvottiin, että esimerkiksi ei kannata kyhätä ja kehittää vuosikausia jotain härpäkettä täydelliseksi, koska a) tämä prosessi on aivan liian kallis, b) asiakas ei maksa yli-laadusta, c) härpäke valmistuttuaan voi olla jo auttamattomasti vanhentunut asiakkaan alkuperäisiin toiveisiin ja tarpeisiin nähden.

Siksipä kaikessa tekemisessä kannattaa miettiä aluksi:

  • ketä ja mitä varten tätä teen,
  • mitä kohtuullisia (= järkevässä mittakaavassa toteutettavissa olevia) odotuksia tähän kohdistuu,
  • mikä on olennaista,
  • mitä tästä saan vs. mitä tähän panostan.

Tämä kaikki pätee myös opinnäytetyöhön. Miksi sitä teet: valmistuaksesi, päästäksesi tutkijanuralle, työllistyäksesi toimeksiantajayritykseen? Mitä odotuksia siihen kohdistuu: työn valmistumisnopeus, arvosana, tieteellinen artikkeli työn tuloksena, mainetta ja kunniaa puolelle suvulle? Mikä siinä on olennaista: oman osaamisen syventäminen, oman osaamisen osoittaminen, tutkinnon loppuun saattaminen? Mitä siitä saan ja paljonko siihen panostan: olenko kohtuuttoman stressaantunut, joudunko painiskelemaan ongelmien kanssa yksin, onko työllä arvoa jälkikäteen, kuka saa työstä kunnian ja ”palkan”, työllistynkö tämän avulla?

Uskalla määritellä raamit sinun gradullesi, diplomityöllesi, opinnäytetyöllesi. Sillä sinä teet sen omilla tavoitteillasi, ja siksi se on kyllin hyvä.

Kasvun aika ja paikka

Ihana kevät – kamala kevät! Yhtäkkiä vuorokaudessa on lisää tehokkaita työtunteja ja aikaa vaikka mille – ei jaksa! Ihanaa miten valoisaa on iltamyöhään – vitsi kun kaikki pöly ja lika näkyy kevätauringossa niin selvästi!

Kevät on kaksijakoista aikaa ja ehkä eniten tunneskaalan ääripäitä herättävä vuodenaika. Huhtikuu on kuukausista julmin on kuuluisa runonpätkäkin. Kaikki on paljasta, lupaus uudesta ja kasvusta on kylvettynä maassa, mutta eteneminen on hidasta.

Aloitin oman diplomityöni aikanaan toukokuun alussa ja henkilökohtaisesti olen energisimmilläni juuri silloin. Valon määrän lisääntyessä herään henkiin ja sormia alkaa syyhyttää laittaa alulle pieniä ja suuria projekteja. Opinnäyteohjaajani aikanaan ihmetteli, kun en juonut ollenkaan kahvia. Hän totesi, että ”jos et nyt diplomityön aikana opi juomaan kahvia, et opi ollenkaan”. Energiaa ja buustia tarvittaisiin siis.

Vertaisin opinnäyteprosessia ihanaan kamalaan kevääseen. Alkuun pääseminen ja ideasta kiinni saaminen voi olla tuskallisen vaikeaa. Mitään ei näytä tapahtuvan, vaikka tekee kuinka. Yhtenä hetkenä paistaa häikäisevä aurinko, naamaa ja mieltä lämmittää, ja seuraavana hetkenä sataa taivaan täydeltä räntärättejä ja on viiltävän kylmä. Takatalvi ja takapakki!

Kevätvalolta mitään ei jää piiloon. Nyt ollaan elämän spottivalon keilassa. On siivottava ja puunattava, pestävä ja tuunattava, laihdutettava ja stailattava. Leikataan ja liimataan, etsitään ja erehdytään, tuskastutaan ja tympäännytään. Ihana kamala kevät. Ihana kamala gradu. On suoriuduttava, on jaksettava, on uskottava ja on luotettava.

Eikä luonto petä. ”Yhtenä yönä” – suotuisten olosuhteiden, riittävän ajan ja luontaisen sinnikkyyden saattelemana – alkaa kohina käydä ihan itsestään. Uutta versoa pukkaa, yhtäkkiä kaikkialla vihertää ja aletaan olla perillä. Kesä! Valmis! Eikä sitä pysäytä tai kaada enää mikään – ei edes juhannuksen alusviikon hallayö!

Kasvun ja gradun kypsyttelyn aika ja paikka on nyt! Opinnäyte valmistuu yhtä varmasti kuin kesä tulee tänäkin vuonna. Kahvilla tai ilman.

kuva 2

Citius, altius, fortius

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin – ja halvemmalla.

Tällä teemalla on tänä syksynä käyty yleistä keskustelua (yliopisto-)opiskeluun liittyen. Opiskelijat pitäisi saada valmistumaan nopeammin (valtion tavoite työurien pidentämiseksi), valmistuvan aineksen pitäisi olla paremmin työelämän tarpeita vastaavaa (yritysten tavoite vastavalmistuneen tuottavuudesta)  ja heidän tulisi pärjätä mahdollisimman pitkälle itsekseen (yhteiskunnan tavoite pienentää sosiaali- ja terveysmenoja ja yliopistojen tavoite optimoida opintojen ohjaukseen kuluvia resursseja). Lisäksi koulutusta pitäisi voida tuottaa halvemmalla, koska julkiset rahat ovat loppu eikä lisää ole ihan äkkiä luvassa.

Halvalla vaan kun ei edelleenkään automaattisesti saa hyvää ja nopein ei välttämättä olekaan tuotteliain saati paras. Mikä tässä keskustelussa oikein on villakoiran ydin?

Olympialaisten motto on nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Tämä kuvastanee pyrkimystä eteenpäin, parempiin suorituksiin. Olympia-aatteen mukaisesti kuitenkin kaikki kilpailullisuuden ja paremmuuden tavoittelu toteutetaan ihmisten välistä harmoniaa ja yleistä rauhanpyrkimystä kunnioittaen. No, aidoin olympia-aatekin lienee jäänyt nykyaikaisen kilpavarustelun ja rahallisen tuoton tavoittelun jalkoihin. Näin on pikavauhtia käymässä myös koulutuksellemme, jonka perimmäisen pyrkimyksen luulisi olevan tuottaa omaan alaansa perehtyneitä, työelämätarpeita myötäileviä ja kulloistakin kehitystä ennakoivia, tyytyväisiä ja hyvinvoivia nuoria aikuisia.

Mutta raha. Se on pelin nimi. Tarkastellaanpa mitä sillä (ja sen maksimoinnilla) saa.

  • Yliopistot saavat rahaa tutkintoon valmistuneista opiskelijoista. Tältä pohjalta jokainen opiskelija, joka ei valmistu yleisen tavoiteaikataulun mukaisesti, sekä maksaa lisää että on rahan menetys yliopistolle, kunnes valmistuu. Lisäksi jokainen alaa kesken opintoja vaihtava on pelkkä rahan menetys tältä opiskeluajalta.
    => Oletus: Jos ”valmistumattomuus” ja alan vaihto sanktioidaan erilaisin rajoituksin ja etuusmenetyksin, opiskelijat valmistuvat nopeammin ja saavutetaan huomattavaa säästöä.
  • Kun opiskelijat valmistuvat rivakkaan tahtiin, saadaan työmarkkinoille lisää työvoimaa.
    => Oletus: Siitä on pian kuulemma todella pulaa. Nopeus ja tehokkuus – näillä ei ole sivuvaikutuksia.
  • Luennot sitovat resursseja ja aiheuttavat kustannuksia. Myös monipuolinen kurssitarjonta on kallista.
    => Oletus: Kun järjestetään luentoja isommille joukoille kerralla ja järjestetään mahdollisimman paljon verkko- ja etäopiskelumahdollisuuksia, tavoitetaan kerralla enemmän kuulijoita eikä fyysisiä luentoja tarvitse järjestää niin montaa/usein.

Näillä keinoin raha voittaa. Mutta yleensä pelissä kuin pelissä aina, kun joku voittaa, toinen häviää. Tarkastellaanpa mahdollisia menetyksiä.

  • Rahan ollessa toiminnan ohjauksen motiivina menetetään paljon – kaikissa toimintaympäristöissä. Moni puhuu yliopiston nollatutkimuksesta (lähinnä pro gradu -tutkielmiin ja orastaviin väitöstutkimuksiin liittyen), putkiopiskelijoista (laput silmillä suoritetaan tutkintoa) ja kilpailuilmapiiristä (rahan maksimointi ja flow/luovuus harvoin mahtuvat samoihin piireihin).
  • Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin – jaksaa, jaksaa! Oliko opiskelun tarkoitus olla kivaakin?
  • ”Massasyöttö” toimii tietyllä tasolla, mutta mitä sisäistetympiä oppimistuloksia odotetaan, se edellyttää vuorovaikutteista opettamista, yksilöllistä ohjausta ja ennen kaikkea aikaa prosessoida ja antaa prosessoitua. Karsimalla kurssitarjontaa pakotetaan opiskelijat valitsemaan välttämättömyys oleellisen sijaan.

Opiskelu ja opetus säästön ja optimoinnin kohteena rahan näkövinkkelistä on vaarallista. Keskustelun ytimessä pitäisi olla ennemminkin hidasteiden ja suoranaisten esteiden purkaminen opiskelun tieltä nopeusvimman sijaan. Uskaltaisin ehdottaa yliopistoihin ensihätään toiminnan ohjausfilosofioiksi ketterämpiä menetelmiä, pakonomaisesta arvovallan puolustamisesta luopumista, yliopisto-ovien avaamista aidon yhteistyön merkeissä ja kohtuullisuusperiaatetta täydellisen tieteellisyyden pyrkimykseen.

Maailma on muuttunut. Nykyiset opiskelijat eivät enää motivoidu adrenaliinista juostessaan keppiä pakoon, ja yritykset eivät enää pärjää kyhäillen vuosikausia salassa jotain kaiken kattavaa härpäkettä. Onneksi.

Kyky ylös

Työkyky ja työhyvinvointi ovat 2000-luvun hittiteemoja: hyvinvoiva työntekijä on tuotteliaampi ja tehokkaampi ja jaksaa työssään paremmin. Opiskelu on opiskelijan työtä – oppiminen ja opitun soveltaminen tämän työn tulos. Siksi onkin merkittävää, että erityisesti viimeisen vuoden aikanaopiskelukyky ja opiskeluhyvinvointi on erikseen nostettu esiin omana tärkeänä kokonaisuutena.

Opiskelijabarometri (ensimmäinen laatuaan) selvittää opiskelijoiden arkeen, koulutusvalintoihin, opintojen etenemiseen ja opiskeluaikaiseen työssäkäyntiin liittyviä teemoja. Barometrin ensimmäiset tulokset esiteltiin 21.10.13 Suomen ylioppilaskuntien liiton Opiskelukyky-seminaarissa, joka oli kolmivuotisen Kyky-hankkeen huipennus.

On ilahduttavaa, että opiskelun perusedellytyksiin liittyviä asioita on alettu mitata ja seurata. Onhan yksi tunnetuimmista laatujohtamisen ja kehittämisen perussäännöistä se, että vain sitä voi hallita, mitä mittaa. Mitattavuuteen ja sitä kautta kehittämiseen tähtää myös uusi valtakunnallinen Kandipalaute (ent. YOPALA), joka toteutetaan 2 kertaa vuodessa jokaisessa yliopistossa ja jonka tarkoituksena on selvittää kandidaatintutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja heidän kokemuksiaan opintojen sujumisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on suunnitellut, että vuodesta 2015 lähtien vuosittain noin 3 prosenttia yliopistojen perusrahoituksesta jaetaan juuri Kandipalautteen perusteella.

Tuoreen opiskelijabarometrin tuloksista on nostettu esiin kolme pääkohtaa. Näitä on mielenkiintoista pohtia tarkemmin.

1. ”Jopa 10% ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoista kokee tehneensä epäonnistuneen koulutusalavalinnan.”

Tietynlaisten ulkoapäin saneltujen, ”hyvää tarkoittavien ohjaustoimien” seuraus ei automaattisesti ole positiivinen ja haluttu. Esimerkkejä tällaisista voisi olla mm. suoraan lukiosta valmistuneiden suosiminen korkeammilla lähtöpisteillä opiskelijavalinnassa tai toisaalta itsenäiseen ja itseohjautuvuuteen kannustava sekä massoille suunnattu opintojenohjaustyyli. Ensimmäinen voi pakottaa hakemaan opiskelupaikkaa, vaikka omat vahvuudet ja mielenkiinnonkohteet eivät olisi vielä selvillä ja jälkimmäinen voi johtaa siihen, että syvempää ja enemmän yksilöllistä ohjausta kaipaava voi jäädä muiden jalkoihin.

Yksi mielenkiintoinen selittävä tekijä tyytymättömyydessä alavalintaa kohtaan oli muiden odotuksiin perustuva hakumotiivi (HS 21.10.13). Kenen pyrkimyksiä opiskelija onkaan toteuttamassa?

2. ”Omalla alallaan työskentelevien valmistumisvaiheen yliopisto-opiskelijoiden odotukset ja käsitykset tulevaisuudesta ovat huomattavasti muita positiivisemmat.”

Opiskelunaikaisen työskentelyn vaikutuksista on keskusteltu aktiivisesti erityisesti tänä syksynä – osana ajankohtaista, yhteiskunnallista työurien pidentämiseen tähtäävää tavoitetta. Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit ovat hyvä esimerkki siitä, että 1) työskentely opintojen ohessa vauhdittaa työllistymistä ja 2) opiskelujen aikainen työkokemus kehittää työelämän kannalta keskeistä osaamista ja siten lisää motivaatiota. On epäolennaista ja turhaa rajoittaa opiskelijoiden työssäkäyntiä, sillä työskentelystä hyötyy kokonaisuutena kaikki tahot. Pelkkä kapea-alainen valmistumisnopeuteen perustuva opiskelijoiden höykkyytys ei ole tarkoituksenmukaista.

3. ”Opinnoistaan innostuneet opiskelijat käyttävät muita enemmän aikaa opintoihinsa ja suorittavat enemmän opintopisteitä lukukaudessa kuin muut.”

Mistä syntyy motivaatio, into ja ilo jotain asiaa kohtaan? Merkityksellisyydestä, onnistumisen kokemuksista, edistymisestä, palautteesta, palkasta? Kun kokee tekevänsä merkityksellisiä asioita, onnistuu tekemisissään säännöllisesti ja saa panostuksestaan konkreettisen hyödyn, ei motivaatiota ja intoa tarvitse etsimällä etsiä. Periaatteessa yksinkertaista. Käytännössä toteuttamiskelpoista?

Ja vielä yksi juttu – ehkä se kaikkein tärkein.

”Yhdeksän kymmenestä yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijasta piti tärkeänä toisilta opiskelijoilta saatua tukea. Lähelle sitä ylsivät ystävät ja sukulaiset.” HS pääkirjoitus 22.10.13

Eräs tuntemani psykologi, joka on vuosikausia auttanut mm. graduahdistuksen kanssa painiskelevia opiskelijoita, on osuvasti sanonut, että ihmistä opiskelija tarvitsee jumiutuneen prosessinsa edistämiseksi. Uskallan väittää, että mitä laajempia ja monimutkaisempia asioita opiskellaan, sitä sosiaalisempaa oppiminen väistämättä on. Reflektointi, palautteen antaminen ja saaminen sekä yksinkertaisesti pohdiskeleva keskustelu aiheen ympärillä – siitä oppiminen kumpuaa.

Onneksi 2010-luvulla ei enää tarvitse perustella, miksi opiskelukyky on niin tärkeää kaiken ja kaikkien kannalta. Voidaan keskittyä olennaiseen eli mm. opiskelijabarometrin mittaustulosten jalkauttamiseen konkreettisina toimenpiteinä sinne, missä opiskelijakyky piileksii ja kaipaa nostetta. Siispä hihat ylös ja hommiin!

Mikä sinun mielestäsi on olennaisin opiskelukykyä lisäävä ja ylläpitävä asia?