Kävin oivalluttavan keskustelun lapseni kanssa tulevaisuudesta: mikä hänestä tulisi isona. Lapsellani on ollut jo varhain haave, että hänestä tulisi isona ammattiurheilija.

Äitinä olen kokenut tärkeäksi, että lapsellani on haaveita ja unelmia, joita kohti hän saa kurkottaa kasvaessaan. Koen tehtäväkseni tukea hänen luonnollisia taipumuksia ja samalla kuitenkin auttaa avartamaan maailmankatsomusta ja ohjata löytämään monenlaisia polun alkuja.

Insinöörinä ajatteluani ohjaa monesti loogisuus ja realismi – todennäköisyydetkin. Kuinka realistista tai todennäköistä on ylipäätään tulla isona ammattiurheilijaksi, saati Suomessa, mitä kaikkea se edellyttää ja vaatii, lajeissakin on paljon eroja jne. – näitä kysymyksiä olen mielessäni pohtinut jo hyvissä ajoin etukäteen, vaikkei ”lopullinen” valinta ja päätös ammattiurheilun edistämiseksi ole vielä ollenkaan ajankohtainen.

Michelle Obama on kirjoittanut kirjassaan Becoming:

”One of the most useless questions is What are you going to be when you grow up, as if growing up or becoming something is finite.”

Olen samaa mieltä. Uraohjaajana ja -valmentajana pääsen näkemään tämän aitiopaikalta ja hyvin konkreettisesti. Eläkevirkoja ei enää ole, ja meitä toisaalta pakotetaan uudistumaan ja kehittymään ammatillisesti, koska maailma muuttuu niin huimaa vauhtia ja ammatteja lakkaa olemasta. Ja toisaalta samalla aivan uusia ammatteja syntyy, ja uudenlaisille mahdollisuuksille toteuttaa itseään ja ansaita elantonsa avautuu ennenkokemattomia väyliä.

Ajattelen myös, että joksikin tuleminen on oikeastaan aika epäolennainen tavoite lähtökohtaisesti. Meillä voi olla suunnitelmia, pyrkimyksiä, tavoitteita, unelmia, mutta elämässä itsessään olennaisinta ei ole jokin tietty päätepiste tai edes sarjat välietappeja. Elämä on kokoelma kaikesta siitä, mitä teemme ja mitä meille tapahtuu, ja tämä koko kokonaisuus on arvokas.

Mutta takaisin äidin ja lapsen väliseen keskusteluumme. Lapseni kysyi yllättäen – ehkä ensimmäistä kertaa:

”Mitä, jos minusta ei tulekaan urheilijaa?”

Ehkä olin omilla pääni sisäisillä  etukäteispohdinnoillani varustautunut vastaamaan tähän kysymykseen, koska vastaus tuli spontaanisti:

”Ei se haittaa. Kaikki tämä kokemus, mitä nyt saat harrastuksistasi ja koko harrastuspiireistäsi, tulee auttamaan sinua tulevaisuudessasi. Mikään ei mene hukkaan. Tärkeintä ei ole se, mikä sinusta tulee isona ammatillisesti – tuleeko sinusta hyvä urheilija. Olennaisinta on se, mitä sinusta tulee ihmisenä.”

Toivon, että lapsestani tulee isona hyvä ihminen ja että se on hänen elämänsä tärkein saavutus.

>> Saatat myös pitää kirjoituksesta Edessä loistava tulevaisuus!