Pakko!

Pakko on kautta aikain ollut huono motivaattori. Käskepä uhmaikäistä tai murrosikäistä tekemään jotakin ja reaktiona on 180 asteen käännös vastakkaiseen suuntaan. Nämä kriittiset ja välttämättömätkasvuvaiheet jo ohittaneilla reaktio ei (toivottavasti) ole enää yhtä kulmikas, mutta sama antienergia seuraa pakkoa. ”En tee!”, ”En jaksa!, ”Myöhemmin!”, ”Pidä tunkkisi!”. Jos opinnäytetyö koetaan pelkäksi pakolliseksi osaksi tutkintoa – vailla konkreettisempaa ja pidemmälle kantavaa merkitystä – oikeanlaisen energian ja tekemisen meiningin löytyminen voi olla haastavaa.

Synonyymisanakirjan mukaan pakko on ehdoton velvoitus tai vaatimus. Kuulostaa vaativalle ja käskevälle! ”Mutsi sanoo, että on pakko valmistua.”, ”En ole mitään, jos en valmistu!”. Pakko tulee ”ulkoa päin” – saneltuna, ilman yhteistä sopimusta tai neuvottelua. Tunnelma lässähtää, ja motivaation rakentaminen alkaa ensin ärsyyntymisenergian purkamisella. Ei kovin energiatehokasta!

Toisaalta yksi synonyymi pakolle on välttämättömyys. Itselleni tämä on moniulotteisempi ja sisältää positiivisemman latauksen. ”Haluan valmistua, koska se on välttämätöntä työpaikan saamisen kannalta.”, ”On välttämätöntä, että teen lopputyön valmiiksi, koska sitten saan palkankorotuksen.”. Välttämättömyys sisältää oivalluksen: kun teen jotain (minulta edellytetään jotain), se johtaa johonkin (positiiviseen, joka toimii palkkana tehdystä työstä). Liikkeelle lähteminen on helpompaa, koska on jo löytänyt motiivin lähteä liikkeelle!

On pakossa jotain hyvääkin – ja se liittyy ajalliseen suoriutumiseen. Rolf Dobelli kirjoittaa Viisaan toiminnan taidoista, ja selittää, miksi tarvitsemme ajallista pakkoa (= deadline) lähteäksemme liikkeelle: ”Vitkastelemme tärkeiden asioiden aloittamisessa, koska panoksen ja tuotoksen välillä on ajallinen kuilu. Kuilun ylittäminen vaatii paljon henkistä voimavaraa.”. Nyt olisi siis pakko olla vielä paljon henkistä kanttiakin! Itse en ole koskaan ollut huippu-urheilijan mielellä varustettu, henkisesti monikantikas. Sen sijaan olen yksinkertaisesti kääntänyt pakolliset deadlinet tavoitteiksi ja osatavoitteiksi matkalla kohti maalia ja henkilökohtaista ”ykköspallia”. Asetan itselleni ajallisen tavoitteen ja lähden järjestelmällisesti etenemään – välillä kukon askelin, välillä tiikerin loikin. Rolf Dobellilla on tähänkin oivallinen selitys:

”Vitkastelun voi lopettaa apukeinoilla, jotka estävät kaikki sijaistoiminnot. Tärkeimpiä apukeinoja ovat määräajat. Itse asetetut määräajat toimivat kuitenkin vain jos tehtävä jaetaan selkeisiin osatehtäviin, joilla kullakin on oma määräaikansa.” (Lähde: Helsingin Sanomat)

Elämässä on joko paljon pakkoja tai sitten välttämättömyyksiä. On kuluttavampaa joka kerta käydä ärsyyntymiskierroksen kautta ennen toimeen tarttumista kuin sytyttää sisäinen kunnianhimo oivaltamalla, miksi kyseinen asia on tarpeen tehdä. Toivon, että mahdollisimman moni opinnäytetyö olisi pakkopullan sijaan herkullinen, vastaleivottu korvapuusti – väistämätön nautinto ensimmäisestä palasesta lähtien!