”Mulla ei ole yhtään inspistä” – ja jumi on valmis. Tuttu juttu? Niin minullekin, kunnes oivalsin jotain olennaista inspiraatiosta.
Inspiraation puutetta pidetään usein oletusesteenä kirjoitustyölle. Ei nappaa – siispä jään odottelemaan inspiroivampaa hetkeä. Sama koskee motivaatiota. Yleensä ajatellaan, että motivaation kuuluisi olla sisäsyntyistä. Pitäisi olla jo valmiiksi motivoitunut ennen johonkin ryhtymistä – utelias, avoin ja innostunut. Mutta mitä jos motivaatio ja inspiraatio voisivat syntyä itse tekemisen myötä – vasta aloittamisen jälkeen?
Ennen tulitikun keksimistä tulen sytyttämiseksi tarvittiin kipinä. Kipinän aikaansaamiseksi taas tarvittiin joskus paljonkin kuivien puiden hankaamista toisiinsa. Yksi synonyymisanakirjan kuvauksista inspiraatiolle on juuri sana kipinä. Minäkin oivalsin, että kipinän aikaansaamiseksi ei tarvitse jäädä odottelemaan jotain epämääräistä hetkeä, jolloin kirjoittamisen kipinä suostuu syttymään. Riittää, kun käärii hihat ja alkaa hangata puita.
Paljon kirjoittavat tietävät, että kirjoittaminen on nimenomaan hihojen käärimistä ja työtä – ei inspiraatiota ja sen odottelua. Kirjoittaminen on prosessimaisesti etenevää työskentelyä. Toisaalta koska kirjoittaminen on vahvasti ajatteluun sidottua työtä, sujuva eteneminen edellyttää, että ajatukset on valjastettu mahdollisimman yhdensuuntaisiksi kyseisen kirjoitustyön kanssa. Minulla hyvinä valjaina työn edistämiselle toimii seuraavat asiat:
1. Luen aiheesta päivän päätteeksi tai päivän aluksi – kohdennan ajatukseni. Haalin monipuolisesti materiaalia googlettamalla artikkeleita ja uutisia sekä lainaamalla kirjoja. En välttämättä lue määrällisesti paljon tai kaikkea läpikotaisesti vaan silmäilen tekstejä etsien ”ajatustärppejä” – kiinnostavia tekstinpätkiä, jotka synnyttävät aivosopukoissani toivottavaa liikettä.
2. Puhun aiheesta puolison, muutaman hyvän ystävän tai kollegan kanssa – erityisesti, kun tuntuu, että kirjoitus- ja ajatustyö on tyssännyt. Aiemmin (erityisesti opiskeluaikana) olin ajatusteni ja ajatusjumieni hautoja – en osannut puhua keskeneräisistä ideoista ja töistä. Työelämässä olen kuitenkin oppinut, että yksi tehokkaimmista keinoista lisätä liikettä aivosopukoissa on avautua asiasta kahvipöydässä tai sermin yli.
3. Kirjoitan ylös ajatuspätkiä – kännykän muistiinpanoihin, kalenterin nurkkaan tai paremman puutteessa nenäliinan kulmaan. Aina kun työskentelen jonkun pidemmän projektin kanssa, pidän mukanani muistiinpanovälineitä. Tähän on kolme syytä: 1) poikkeuksetta parhaimmat hoksaukset syntyvät ykskaks jossain muualla kuin työpöydän ääressä, 2) muistan asiat parhaiten kirjoitettuani ne ylös, 3) ajatukset alkavat jatkojalostua kuin itsestään kirjoitettuina.
4. Mietin, mitä haluan tekstiltäni ja mihin sillä pyrin – mikä on tavoiteltu detaljitaso, rajaus, kohderyhmä, ilmaisutyyli ja ”palkka” (esim. arvosana). Tavoitteellisuus auttaa säilyttämään katseen kiekossa laajassakin kirjoitusprojektissa.
Synonyymisanakirjan toinen kuvaus inspiraatiolle on taiteellinen luomisvire. Aikana ennen tulitikkuja yhtä tärkeää kuin tulen sytyttäminen oli myös liekin ylläpitäminen – jo henkiinjäämisen kannalta. Sama pätee inspiraatioon ja kirjoittamiseen. Kun on ryhtynyt toimeen, kannattaa pitää sopiva etenemistahti päällä, ettei liekki ja luomisvire sammu. Täydellä liekillä puut palavat nopeasti loppuun, ja kituvalla liekillä osa resursseista jää käyttämättä. Kun sopiva luomisvire on päällä, mieli on avoinna oivalluksille – lenkkipolulla, kassajonossa, luennolla – ja työ etenee kuin itsestään.
Mikä sinua inspiroi – mikä ylläpitää liekkiä? Vaali näitä asioita graduprosessisi aikana. Kun olet saanut työsi päätökseen, loppuhiilloksen lämmössä on mukava lämmitellä ja paistaa makkarat tai vaahtokarkit!
Tämä kirjoitus on aiemmin julkaistu Gradutakuu-sivustolla.
